Kuva: All Over Press Sportivo TVFlorida Panthersin NHL-hyökkääjä Anton Lundell on ollut Sijoituskästin vieraana. Mies kertoi haastattelussa esimerkiksi Panthersin mestaruusjuhlista.Mukaan mahtui myös pieniä paljastuksia. Aivan kaikki ei mennyt nappiin. – Meillä oli meidän toisen mestaruuden jälkeen paraati. Siellä oli ihan törkeästi ihmisiä. Sanottiin, että 500 000 ihmistä oli meidän paraatissa rannalla paikan päällä. Oli täysi aurinko ja unelmakeli. Kaikki onnistui nappiin. Siinähän oli aika pitkä päivä alla. Sen jälkeen mentiin meidän harjoitushallin yläkerran ravintolaan. Kaikki perheineen siinä. Siinä tanssittiin.– Suomalaiset vetivät aika hyvin siinä. Näytti mallia. Luostarisen Eetu tanssi pöydällä. Siinä kuitenkin oltiin roiskutettu juomia ja samppanjaa aika hyvää tahtia. Pöydälle tuli pieni pinta vettä tai nestettä. Liukastui vähän siinä. Päähän tuli pieni vekki ja lähti sairaalaan tikattavaksi kesken juhlien. Vietiin sen sinne ja saatiin se mukaan. Onneksi ei pahempaa.Tuommoinen pikku episodi kävi, selvitti Lundell ja vahvisti, että Luostarinen palasi takaisin mukaan.– Me vaadittiin joukkueen kanssa, että hänellä on pakko tulla vielä. Meidän viimeinen ilta siinä. Sen jälkeen vähän loppui kaikki. Alkoi kesäloma jätkillä ja kaikki lähti kotiin, avasi Lundell. Lundell kertoi, että hän oli saanut Luostariselta luvan kertoa tämän tarinan. Jaksossa käsiteltiin myös itse pelaamista. Lundell antoi myös mielenkiintoisen yksityiskohdan laukomisestaan.– Minä olen just tahalleen koettanut alkaa laukoa alemmas, kun veskarit kasvavat. Ne ovat nykyään isompia ja isompia. Ne ovat pitkiä poikia. Pitkät pojat joutuvat maaliin, mutta ne peittävät yläkulmat ja ylhäältä aika hyvin. Tämä tarkoittaa, että aika usein jää patjan ja räpylän tai patjan ja kilven väliin puolikorkuisia. Siihen jää tilaa. Jos sinä lauot hyvin siihen, niin sinulla on aika hyvä tsäänssi tehdä maaleja. Sen takia minusta tuntuu, että enemmän ja enemmän maaleja menee alas, koska sinne jää enemmän aukkoja.LUE MYÖS: Hiihtotähti Lauri Vuoriselta poikkeuksellinen avautuminen ongelmistaan (UrheiluAreena.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Anton Lundell Eetu Luostarinen NHL Lue myös: Kamerat tallensivat Mikko Rantasen rajut reaktiot TPS:n pelaamiseen Jääkiekko 04.09.2026 - 14:01 Lasse Honkanen Jesse Puljujärvi sekoili joukkuekavereidensa kanssa lentokentällä – melkoinen pätkä julki Jääkiekko 04.09.2026 - 07:52 Lasse Honkanen IL: Ilves teki heti syksyllä jättikaappauksen SM-liigassa – ”Tämä on sellainen riski” Jääkiekko 03.09.2026 - 18:02 Lasse Honkanen