Kuva: All Over PressSportivo TVJoel Kiviranta pelasi juuri elämänsä kauden NHL:ssä. 29-vuotias hyökkääjä iski Colorado Avalanchen paidassa tehot 16+7=23.Onkin iso yllätys monelle, että Kiviranta on edelleen rajoittamaton vapaa agentti. Hän ei siis ole tehnyt uutta sopimusta. Sports Illustrated on nyt kirjoittanut Kivirannan tapauksesta. Sivusto arveli, että suomalainen saattaa joutua hakemaan NHL-sopimusta koeajan kautta.Arvioissa muistutettiin, että Kivirannan tilastot saattoivat hieman kaunistella totuutta. Esimerkiksi hänen laukaisuprosenttinsa nousi merkittävästi. On varsin epätodennäköistä, että Kiviranta oppi esimerkiksi laukomaan paremmin. Realistisempi vaihtoehto on, että hänellä oli hieman onnea.– Ensimmäinen tilasto on pelätty laukaisuprosentti. Viime kaudella Kivirannan laukaisuprosentti nousi räjähdysmäisesti. Hän laukoi 160 kertaa, joista 84 meni maalia kohti. Näistä 84 laukauksesta hän teki 16 maalia, mikä antaa laukaisuprosentiksi 19 %. Vertailun vuoksi: 9–12 % on tyypillinen vaihteluväli, johon pelaajat tavallisesti asettuvat kausittain. Kivirannan uran keskimääräinen laukaisuprosentti on 10,9 %, joten on todennäköistä, että hän palaa lähemmäs tätä keskiarvoa tulevina vuosina, kerrottiin arviossa.Kiviranta ansaitsi Pohjois-Amerikassa leikkisän lempinimen ”Suomen Gretzky”, kun hän pelasi sensaatiomaiset pudotuspelit Dallasin paidassa.LUE MYÖS: Kuin salama kirkkaalta taivaalta – Ella Junnila tarjosi yllätyksen rakkaalleen (UrheiluAreena.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Joel Kiviranta NHL Tuoreimmat Uutiset Mikael Granlundilta kaikessa hiljaisuudessa upea ele Suomessa Jasmi Joensuun toiminta ällistyttää hiihtopiireissä – ”Olen kuullut kautta rantain” Nyt sen voi sanoa: Kaisa Mäkäräisen elämässä valtava muutos Valtteri Bottas puhui F1-tähtien alkoholinkäytöstä – yksi erottui joukosta IL: SM-liigaseuran tähtipelaaja sai poskettoman tarjouksen kilpailijalta – ”Tuplapalkka” Suomen maajoukkuehiihtäjä lopettaa uransa – uusi laji ja ura jo tiedossa Suomen vapaaottelutähti kohtasi Habib Nurmagomedovin – veti hetkessä johtopäätöksensä Kalle Rovanperä musersi Toyota-tähden – pomo teki selväksi, ettei tämä saa toistua Colorado Avalanchessa kuohuu – NHL-seura tukki suomalaisen suun Krista Pärmäkoski bongattiin hiihtomiehen seurassa – nainen oli yhtä hymyä Miten käy AT Ski Teamin? Antti Tuisku astui nyt esiin Suomalainen floppihiihtäjä rikkoi hiljaisuuden – nyt on muutosten aika Enni Mälkönen sai tarpeekseen – jätti kaiken taakseen PP: Raimo Helmiseltä armoton temppu suomalaispelaajan ”surutyön” keskellä Kalle Palander ui syvissä vesissä – karu totuus näki päivänvalon Lue myös: Mikael Granlundilta kaikessa hiljaisuudessa upea ele Suomessa Jääkiekko 07.04.2026 - 21:51 Lasse Honkanen IL: SM-liigaseuran tähtipelaaja sai poskettoman tarjouksen kilpailijalta – ”Tuplapalkka” Jääkiekko 07.04.2026 - 13:55 Lasse Honkanen Colorado Avalanchessa kuohuu – NHL-seura tukki suomalaisen suun Jääkiekko 06.04.2026 - 21:45 Lasse Honkanen