Kuva: All Over PressNHL:n viime kauden suomalaissaaga nähtiin alkuvuodesta, kun Mikko Rantanen kaupattiin ensin Coloradosta Carolinaan ja sitten vielä Dallasiin.Rantasen tilanne ja tekeminen Carolinassa on herättänyt paljon keskustelua. Monet fanit harmittelivat sitä, että Laine ei halunnut tehdä jatkosopimusta seuran kanssa. Carolinan maalivahti Pjotr Kotshetkov on puhunut Rantasesta Sports.ru:n haastattelussa.–Rehellisesti sanottuna se oli erikoinen tilanne. Ehkä meillä oli liikaa itseluottamusta sen suhteen, että odotimme hänen tekevän (jatkosopimuksen) muutamassa viikossa. Kyse oli kaverista, joka oli pelannut koko uransa seurassa, joka varasi hänet. Se oli valtavan stressaavaa hänelle. Olit sitten kuinka loistava tahansa, niin olet silti ihminen.– Hän yritti sopeutua, mutta kauppaan liittyvä kaaos ei helpottanut asiaa. Yhtenä päivänä hän teki suunnitelmia, seuraavana päivänä hän pelasi kanssamme uudessa kaupungissa. Sitten vielä siirtotakaraja lähestyi. Melkoinen painekattila. Ikävää, ettemme saanut pidettyä häntä, mutta olen onnellinen, että hän sai kahdeksan vuoden diilin haluamastaan paikasta.– On selvää, että hän on huippupelaaja. Sen näkee hänen käytöksestään, hänen pelinluvustaan. Hän on suuri ammattilainen ja on pelannut liigassa pitkään. Hän teki paljon mielenkiintoisia asioita rutiniinomaisesti. En voi puhua kuin positiivisesti hänestä.LUE MYÖS: Nyt se on julki: Minja Korhonen tekee yllättävän aluevaltauksen (UrheiluAreena.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Carolina Hurricanes Mikko Rantanen NHL Pjotr Kotshetkov Tuoreimmat Uutiset Nyt sen voi sanoa: Yle-suosikki Janne Ahonen hyppää Neloselle Dallas Starsissa kuohuu nyt – suomalainen NHL-tähti lyödään lihoiksi? VM: Tuukka Taponen löi taululle melkoisen ajan – Suomen F1-ässä täysi vastaantulija Suvi Minkkisen kilpailijalta kova ratkaisu – ura ohi 25-vuotiaana: ”En unohda teitä” Mervi Kallio tiputti ison F1-paljastuksen Viaplayn suorassa lähetyksessä Nyt alkoi tapahtua: Ralliässä Sami Pajari teki historiallisen sopimuksen Hiihdon maailmancupin voittajalle perheenlisäystä – isä on myös hiihtotähti Ilveksen tähtihankinta paljastui – ”Olisin aika huolissani” F1:ssä kuiskitaan nyt melkoisesta siirtopommista – kaksi tähtikuskia osaksi vaihtokauppaa Esapekka Lapin maailma romahti – ”Sattuu ihan vitusti” Suomen paras ampumahiihtäjä ulos A-maajoukkueesta – veti johtopäätöksensä Urheilucast: ”Megasupertähti” siirtymässä ensi kaudeksi jääkiekon SM-liigaan Mari Ederin elämä meni kertaheitolla uusiksi – ”Olen kusessa” Kimi Räikkönen hyppäsi uuden F1-auton rattiin – Ferrarilla tippui hetkessä leuka lattiaan Jari-Matti Latvala teki tylyn tempun Toyota-kuskille – nöyrä pyyntö kaikui kuuroille korville Lue myös: Dallas Starsissa kuohuu nyt – suomalainen NHL-tähti lyödään lihoiksi? Jääkiekko 02.05.2026 - 11:54 Lasse Honkanen Ilveksen tähtihankinta paljastui – ”Olisin aika huolissani” Jääkiekko 01.05.2026 - 15:59 Lasse Honkanen Urheilucast: ”Megasupertähti” siirtymässä ensi kaudeksi jääkiekon SM-liigaan Jääkiekko 01.05.2026 - 07:40 Lasse Honkanen