Kuva: All Over PressNHL-legenda Teemu Selänne on esiintynyt viime aikoina Veera-tyttärensä sosiaalisen median videoilla. Ne ovat keränneet paljon kehuja faneilta.Kaksikko oli tuoreella videolla yhdessä Anaheim Ducksin kotihallin Honda Centerin jäällä. Veera kysyi isältään, miltä se tuntui. Selänne kertoi heti karun totuuden. – Se tuntui tosi hyvältä. En ole tainnut luistella siellä kymmeneen vuoteen, mutta polveni on niin huonossa kunnossa, etten pysty enää luistelemaan kunnolla. Se ei suoristu enää. Aina kun yritän vähänkin työntää, tuntuu melkein kuin joku iskisi veitsen siihen. Se ei ole mukavaa ja se pelottaa. Mutta minä rakastan luistelua. Jos vain voisin, niin kyllähän minä… olen kaivannut luistelua ja pelaamista. Mutta ei se ole hauskaa, jos sattuu koko ajan, avautui Teemu Selänne.Veera Selänne fiilisteli itse tunnetta, joka kokemuksesta jäällä tuli.– Honda Center -areenan näkeminen toi valtavan energiapurkauksen, vaikka paikalla ei ollut ketään muita kuin me ja muutama muu ihminen. Se tunne tulee silti. Se energian aalto. Millainen se sitten oli, kun katsomossa oli 16 000 ihmistä ja kun astuit jäälle ja kuulit yleisön alkavan huutaa, äänen kaikuessa ympäri hallia? Se on sähköistä, pelkkää energiaa. Mitä tunteita se herättää, millaisia muistoja? – Ensinnäkin se tuntuu kuin tulisi kotiin, kun menen Honda Centeriin ja erityisesti jäälle. Siellä on niin paljon hienoja muistoja. Mutta pukukoppi on erilainen ja näyttää erilaiselta. Se ei ole enää minun pukukoppini, joten aivan täysin kodilta se ei tunnu. Tunnetta on vaikea kuvailla. Fanit ja itse peli vievät mukanaan. Se saa sinut tekemään asioita, joihin et ehkä muuten pystyisi, arvioi isä-Selänne.Selänteen polven tilanne herätti huolta faneissa. Veera kommentoi erään fanin julkaisua.– Hän tarvitsee polven tekonivelleikkauksen, ja sen jälkeen hän on taas kuin uusi, vakuutti nainen. Näytä tämä julkaisu Instagramissa Henkilön Veera Selanne (@veera.selanne) jakama julkaisuVideo tästä.LUE MYÖS: Entinen SE-nainen antoi palaa IL:ssä – tylyä tekstiä Silja Kososen EM-kullan varmistuttua (UrheiluAreena.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Teemu Selänne Veera Selänne Lue myös: PP: Kärppien ja tähtipelaajan neuvottelut loppuivat yhteen kysymykseen – otti ja lähti toiseen SM-liigaseuraan Jääkiekko 13.08.2026 - 19:44 Lasse Honkanen Ex-pelaaja: Jokereiden sisällä on tikittävä aikapommi Jääkiekko 12.08.2026 - 18:01 Lasse Honkanen Aleksander Barkov avautui Connor McDavidin kohtaamisesta – yhtä sanaa suomalaisen oli mahdoton hyväksyä Jääkiekko 11.08.2026 - 17:51 Lasse Honkanen