Kuva: All Over PressBayer Leverkusenin tappioton taival jatkuu. Joukkue teki uuden Euroopan ennätyksen tappiottomien ottelujen sarjassa, sillä torstaina ”Werkself” pelasi häviöttä pelin numero 49 putkeen. Benfican 60-luvun alussa tekemä tappioton putki ylittyi.Tärkeämpää oli kuitenkin, että Leverkusen varmisti 2-2 tasapelillä AS Romaa vastaan paikan Dublinissa pelattavassa Eurooppa-liigan finaalissa Atalantaa vastaan. Tulos oli vähintään ansaittu, sillä toinen välierä oli käytännössä yhtä maalia. Ilman Roman maalivahti Mile Svilarin loistopeliä Leverkusen olisi mennyt menojaan jo ensimmäisellä jaksolla. Svilar torjui yli 20 laukausta ottelussa, joten pelin kuningas oli selvä. Kesken Leverkusenin murhaavaa painostusta, Roma iski. Pallo vietiin pilkulle, kun yksi Roman todella harvoista hyökkäyksistä päätyi Leverkusenin boksiin. Leandro Paredes laukoi pallon sisään Matej Kovarin selän taakse 43. minuutilla.Toinen jakso alkoi samoissa merkeissä kuin ensimmäinen: Leverkusen painoi, Roma puolusti. Ja taas vierasjoukkue iski yllättäen. Pallo osui Leverkusen-pelaajan käteen ja pienen pohdinnan jälkeen otettiin VAR käyttöön: rangaistuspotku. Paredes teki toisen maalinsa ja oli viemässä ottelun jatkoajalle.Mutta kuten niin monesti aiemmin, toisin kävi. Leverkusen sai kulman 82. minuutilla ja pallo lopulta kimmahti Roman omasta pelaajasta sisään. Oli jotenkin tyypillistä, että lukuisat laatupaikat eivät tuoneet tulosta, mutta onnekas kimmoke toi.1-2 tappiokin olisi tuonut Leverkusenille finaalipaikan, mutta siihen ei kotijoukkue tyytynyt. Roma puolusti edelleen ja Leverkusen painoi, Jotenkin näytti siltä, että Leverkusenin halu jatkaa omaa tappiotonta putkeaan oli suurempi kuin Roman himo tehdä vielä yksi maali ja viedä ottelu jatkoille.Toki pari erikoistilannetta Roma sai, mutta vaarallisemmat tilanteet nähtiin Roman maalilla. Ja yksi niistä toi lopulta tuloksen. Leverkusen teki tasoitusmaalin 90+7 ajassa, kun vaihdosta kentälle tullut Josip Stanisic näytti Leverkusenin hyökkääjille viimeistelyn mallia ja malttia. Mies alueelle, valepotku, pallo takakulmaan ja jälleen kerran Leverkusenin Bay-areenalle juhlat käyntiin. Leverkusenilla on vielä jäljellä neljä ottelua tällä kaudella. Kaksi Bundesliigassa, Saksan cupin finaali ja Eurooppa-liigan finaali. Neljän ottelun päässä on siis täysin käsittämätön saavutus: pelata ilman tappiota koko kausi, kaikki kilpailut mukaan lukien.Sláinte! 🇮🇪🏆WE'RE GOING TO DUBLIN BABY! 🖤❤️#B04ASR | #Bayer04 #UEL #aCROSSeurope @EuropaLeague pic.twitter.com/nT0G55aBNw— Bayer 04 Leverkusen (@bayer04_en) May 9, 2024LUE MYÖS: Media hautasi supertähden elävältä – mutta syy ei ollut se, mitä kerrottiin (FutisUutiset.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp AS Roma Bayer Leverkusen Eurooppa-liiga Leverkusen Tuoreimmat Uutiset Anne Kyllöselle sai vallan surkean tiedon – tunteet purkautuivat Suomalaiselta keihäsnaiselta rivoa toimintaa – ”mussukka” sai melkoisen viestin Maajoukkuekaveri löi Ylellä pöydälle ikävän tosiasian Kerttu Niskaseen liittyen ”Pelaajajulkistus” – Mikael Granlundista saatiin uutta tietoa Karjalainen: Lotta Harala ravaa nyt tämän miehen luokse – näin kaksikko tutustui Rallitähti rakastui kartanlukijaan – hempeä kuva julki Aitio: Suomalaisissa kiekkopiireissä leviää nyt iso huhu Raimo Helmisen tulevaisuudesta Nyt se on julkista tietoa – IS: Suvi Minkkinen teki ison ratkaisun Ulos maajoukkueesta – IL: Suomen hiihtonaisille lausuttiin tyly viesti Henri Haapamäki antoi tuomionsa Ylellä – johtopäätös Suomen rallitähdestä tehty Alisa Vainio ällistyttää maailmalla, kamerat tallensivat sananvaihdon kilpasiskon kanssa PP: Kärpät sai vihdoin haluamansa pelaajan – taustalla vuosien jahti UC: Takana vuosien viestittely – suomalainen NHL-mies ja yleisurheilutähti löysivät vihdoin toisensa Robert Helenius ui syvissä vesissä – pysäyttävä paljastus Sami Pajarin Toyota-ralliauton ratista löytyy nappi, jota hän ei ole koskaan painanut Lue myös: Real Madridilla hätäkokous – pöydällä on shokkiratkaisu Jalkapallo 03.12.2025 - 20:40 Lasse Honkanen Liverpool-legenda sai tarpeekseen – esitti rajuja väitteitä joukkueen tähtipelaajista Jalkapallo 27.11.2025 - 12:54 Lasse Honkanen Pukukopissa täysi kapina – tipahtaako Liverpoolin syliin todellinen kultakimpale? Jalkapallo 26.11.2025 - 20:51 Lasse Honkanen