Kuva: All Over PressEM-jalkapallon A-lohko pelattiin loppuun sunnuntaina. Saksa vei odotetusti lohkon nimiinsä, tosin se tapahtui huomattavasti odotettua hankalammin. Vasta vaihtopelaaja Niclas Füllkrugin lisäminuuteilla tekemä maali takasi Sveitsiä vastaan 1-1 tasoituksen ja lohkovoiton.Sveitsi näytti ottelussa, miten vahva joukkue se on ja miksei Sveitsiä voi laskea ulos jatkossakaan turnauksesta. Vahva prässi, tiukka asenne ja viiltävät vastaiskut toimivat Saksaa vastaan miltei koko ottelun. Sveitsi meni johtoon Dan Ndoyen hienolla maalilla, mutta jättiyllätys kuivui kasaan Füllkrugin tyylikkään puskun seurauksena.Lohkon toisessa ottelussa Unkari voitti Skotlannin 1-0 aivan ottelun lopussa tulleella Kevin Csobothin maalilla. Skotlanti olisi voitolla ollut miltei varmasti jatkossa, mutta joukkue ei saanut tarvittavaa maalia tehty. Skotlannin kisat päättyivät, mutta spekulointivaraa jäi. Yksi selvältä vaikuttanut rangaistuspotku jäi viheltämättä erotuomareilta, VAR-tuomareilta ja muiltakin.Ottelussa oli myös dramatiikkaa. Unkarin Barnabas Varga sai kovan iskun päähänsä ja miestä hoivattiin kentällä kaikkien niiden oppien mukaan, jotka tulivat kantapään kautta Christian Eriksenin tapauksessa kolme vuotta sitten. Unkarin pelaajien ei tarvinnut itse rakentaa näkösuojia, ne tulivat järjestäjän toimesta. Varga vietiin sairaalaan, jossa hänen kasvoissaan todettiin olevan useampi murtuma, mutta isompaa vaaraa ei ole. Jos Unkarin menee lohkokolmosten vertailussa jatkoon, Vargaa ei kuitenkaan enää kisoissa nähdä. Sen sijaan muu Unkarin joukkue näytti jo nyt ensiluokkaisesti joukkuehenkeä ottamalla Vargan symbolisesti mukaan voiton juhlintaan pelipaidoin ja elein.Maanantaina pelataan B-lohko loppuun. Kroatia kohtaa Italian ja Albania Espanjan. Espanja on jo varmistanut jatkopaikkansa ja käytännössä lohkovoittonsa. Kaikilla kolmella muulla joukkueella on vielä mahdollisuus sijoittua lohkon kakkoseksi ja mennä sitä kautta varmuudella jatkoon.🇩🇪 Group winners 👏#EURO2024 | #SUIGER pic.twitter.com/yNzqQkWKcv— UEFA EURO 2024 (@EURO2024) June 23, 2024 LUE MYÖS: Analyysi: Mikael Granlund johdattaa Anaheim Ducksin pudotuspeleihin (Siniviiva.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp EM-kisat 2024 Saksa Skotlanti Sveitsi UnkariTuoreimmat Uutiset Lauri Markkasen päivitys Suomesta ällistyttää Pohjois-Amerikassa – tämä näky loksautti leuat Luvassa hirmukausi? Suomalainen NHL-tähti saamassa uskomattoman mahdollisuuden Kalle Rovanperä hyppäsi auton rattiin – laittoi pystyyn mielettömän show’n Ensin potkut Red Bullilta – Christian Hornerista saatiin nyt toinen musertava tieto Lipsauttiko läheinen uutispommin Max Verstappenista? – Yritti vetää sanat takaisin heti Krista Tervon ilmoitus sai riemun repeämään – ”Suuri kunnia” SK: Suomalaistähdelle tuli äkkilähtö Montrealista – vaikeni tästä asiasta Suru-uutinen: Suuri rallilegenda on kuollut Helmareiden päävalmentaja asteli ottelun jälkeen pukukoppiin – teki yhden asian harvinaisen selväksi Selostajakollega avasi nyt suunsa – lausui selvän tuomion Antero Mertarannasta Merkittävä julkistus luvassa: Valtteri Bottaksen F1-kohtalosta uutta tietoa Rallimaailmasta shokkiväite Kalle Rovanperästä – Suomessa tätä ei sano kukaan ääneen Dallas tehnyt tiukan linjauksen Mikko Rantaseen liittyen – jysähtääkö pian siirtopommi? Jussi Jokinen jätti hyvästit – tähän autoon mies törsäsi ensimmäisen NHL-palkkansa Helmareiden päävalmentaja Marko Saloranta sanoi ääneen brutaalin totuutensaLue myös: Helmareiden päävalmentaja asteli ottelun jälkeen pukukoppiin – teki yhden asian harvinaisen selväksi Jalkapallo11.07.2025 - 08:41 Lasse Honkanen Helmareiden päävalmentaja Marko Saloranta sanoi ääneen brutaalin totuutensa Jalkapallo10.07.2025 - 08:41 Lasse Honkanen Kovaa puhetta: Vastustajalta raju väite Helmareista Jalkapallo09.07.2025 - 08:41 Lasse Honkanen