Kuva: All Over PressEM-jalkapallon puolivälierät pelattiin loppuun lauantaina. Neljän parhaan lista ei sisällä jymy-yllätyksiä, sillä mukana ovat ennakkoon kaksi suursuosikkia ja kaksi suosikkia.Perjantaina Ranska ja Espanja pudottivat suursuosikkikategorian Portugalin ja Saksan jatkosta. Kaavion toinen puoli, hieman arvaamattomampi, sisälsi yllättäjiä, mutta lopulta ottelujen ennakkosuosikit jatkavat.Englanti oli odotetun tiukoilla Sveitsin kanssa, mutta lopulta Englanti meni taas eteenpäin – rimaa hipoen. Englannin tavaramerkkinä kisoissa on ollut tietynlainen niukkuus: asiat tehdään huolella, säkenöimättä, mutta siten, että lopputulos on hyvä. Sveitsi meni ottelussa johtoon, mutta Englanti nosti heti kaasua ja tasoitti. Lopulta ratkaisu haettiin rangaistuspotkuista, joissa Englanti oli vuorenvarma: jokainen vetäjä osui. Kun Sveitsiläisistä epäonnistui yksi laukoja, Englanti välieriin.Toisessa ottelussa Turkki jatkoi loistavia otteitaan. Ihan loppuun asti Turkin henki kantanut. Turkki johti ottelua, mutta Hollanti tuli väkisin tasoihin ja lopulta myös ohi. Hollanti ei kuulunut ennen kisoja suurimpien suosikkien joukkoon, mutta ryhmä on osannut kasvaa sekä hyödyntää ihanteellisen pelikaavionsa hyvin. Hollanti tullaan todella mittamaan vasta välierissä, kun vastassa on Englanti.Välierät pelataan tiistaina ja keskiviikkona.Starboy Saka 💫@Vivo_GLOBAL| #EUROPOTM pic.twitter.com/PsmPv7ComC— UEFA EURO 2024 (@EURO2024) July 6, 2024 LUE MYÖS: Reaktio: Antti Niemi hehkuttaa – ”Tämän kaverin ei kannata buukata Bermudan matkoja” (FutisUutiset.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp EM-kisat 2024 Englanti Hollanti Sveitsi Turkki Tuoreimmat Uutiset Kenkää Red Bullilta saanut F1-kuski avasi sanaisen arkkunsa – syytökset olivat suorat Suomalaiselta hiihtomieheltä hirmuveto – kepitti A-maajoukkuetähden miten tahtoi IL: Rallitähdeltä selvä viesti Janni Hussille Ampumahiihtäjä Sonja Leinamo lähti lätkimään kisapaikalta – syy selvisi somesta Cadillac tehnyt Valtteri Bottaksen kannalta merkittävän ratkaisun Jonne Halttunen heitti hyvästit – sitten aukesi korkki Raimo Helminen avasi suunsa – Petri Matikainen ei voinut kuin nauraa Dorothea Wierer hävisi Suvi Minkkiselle – italialainen teki asioita selväksi kisan jälkeen Nyt alkoi tapahtua: Kalle Rovanperä kertoi loistavia uutisia faneilleen Urheilucastissa rajua vihjailua: Tekeekö Jokerit tylyn tempun seuralegendalleen? Vetääkö Kerttu Niskanen roolia julkisuudessa? Naisen vastaus oli harvinaisen selvä Valtteri Bottakselle brutaali viesti F1-maailmasta Maailmalla ällistellään Suvi Minkkisen poikkeuksellista temppua Mikko Rantanen nöyryytti Mikael Granlundia NHL:ssä – valmentaja veti heti johtopäätöksensä Iivo Niskanen yllätettiin itse teosta – auton etupenkillä odotti melkoinen näky Lue myös: Real Madridilla hätäkokous – pöydällä on shokkiratkaisu Jalkapallo 03.12.2025 - 20:40 Lasse Honkanen Liverpool-legenda sai tarpeekseen – esitti rajuja väitteitä joukkueen tähtipelaajista Jalkapallo 27.11.2025 - 12:54 Lasse Honkanen Pukukopissa täysi kapina – tipahtaako Liverpoolin syliin todellinen kultakimpale? Jalkapallo 26.11.2025 - 20:51 Lasse Honkanen