Kuva: All Over PressHJK pelasi torstaina 2–2-tasapelin Moldea vastaan jalkapallon Konferenssi-liigassa.Päävalmentaja Toni Korkeakunnas ei ollut ottelun jälkeen täyttä hymyä. Klubi oli häviöllä ottelussa jo 0–2.– Kaksijakoisuus alkaa olemaan jo klisee. Ensimmäisellä puoliajalla olimme todella passiivisia ja pelokkaita. Emme päässeet pelin päälle ollenkaan. Se ei todellakaan ollut meidän pelisuunnitelma, kommentoi Korkeakunnas seuran verkkosivuilla.Korkeakunnas kiitteli toisen jakson esitystä. Hän harmitteli, että se ei välttämättä riitä viemään jatkoon Konferenssiliigassa.– Toinen puoliaika oli erinomainen. Hienoa, että saimme pelin edes tasoihin, mutta liigavaiheen kannalta se ei välttämättä riitä. Oli loppua kohden tarjolla voittokin, mutta tällä kertaa ei ihan riittänyt. Harmittaa, että ensimmäisellä puoliajalla tavallaan hukkasimme mahdollisuuden. Toisella puoliajalla kuitenkin näytimme, mihin pystymme. Toinen jakso oli sen näköinen, miltä kotijoukkueen esitys olisi pitänyt olla alusta lähtien.HJK kohtaa vielä liigavaiheen päätösottelussa Real Betisin Sevillassa. Klubi tarvitsee ensi viikon torstaina pelattavasta ottelusta voiton haaveillakseen jatkopaikasta.LUE MYÖS: Näkökulma: KuPS kuittasi 1,7 miljoonaa lisärahaa – oliko kymppitonnien satsaus ratkaiseva? (FutisUutiset.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp HJK Konferenssi-liiga Molde Toni Korkeakunnas VeikkausliigaTuoreimmat Uutiset Ott Tänak sen sanoi – tämä on julma totuus Kalle Rovanperästä SaiPan Raimo Helmiselle mahtava uutinen keskellä kesää Nyt siitä puhutaan jo ääneen – NHL:ssä muhii siirtopommien siirtopommi Muistatko JJ Lehdon? McLarenilta yllättävä tilannepäivitys suomalaisesta Toyota tiputti shokkiuutisen – Juha Kankkuselta selvä viesti MTV:llä Brutaali totuus Mikko Rantasen NHL-kaupasta on nyt selviämässä Kamerat tallensivat: Valtteri Bottakselta jäätävä heitto Mercedes-tähdelle Hurja ennätysparannus – suomalaiselta pituushyppääjältä mahtitulos: ”Kultaa lähdetään hakemaan” Puhuuko Max Verstappenin leiri palturia? Raju väite Red Bull -pomon shokkipotkuista näki päivänvalon Jesse Puljujärvi ei lähtenyt vedättämään – myönsi Ylelle karun totuuden tilanteestaan IL: Patrik Laineelta jäätävä kommentti suomalaisen kiekkolegendan pojalle UC:ssä ällisteltiin, mitä Kimi Räikkönen toi mukanaan armeijaan Paljastus kulisseista: Esapekka Lapin sanat olivat liikaa – rallisensaatio oli repiä pelihousunsa F1-pesti voidaan unohtaa – Valtteri Bottakselle tyrmäävä viesti Ylelle skandaalinkäryinen väite Kalle RovanperästäLue myös: Marca: Real Madridilta suora ilmoitus Xabi Alonsolle – tässä on kaikki sontamyrskyn ainekset Jalkapallo15.07.2025 - 12:56 Lasse Honkanen Megasiirto varmistumassa – tippuuko Liverpoolin mieletön mahdollisuus? Jalkapallo14.07.2025 - 12:56 Lasse Honkanen Cristiano Ronaldon yöllinen ehdottelu ällistytti – joukkuekaveri ei ollut uskoa korviaan Jalkapallo13.07.2025 - 12:56 Lasse Honkanen