Kuva: Jyri Sulander / SPLMaajoukkuepelaaja Matti Peltola on yksi MLS:ssä pelaavista suomalaisista.Peltola siirtyi viime kaudeksi MLS:n DC Unitedin paitaan. Hän aloitti nyt siis toisen kautensa seurassa. Peltola puhui uuden kauden alla tilanteestaan Kymppipaikan haastattelussa. Hän kertoi, ettei ole vielä fyysisesti täydessä iskussa.– Olen mennyt aika paljon takareiden ehdoilla ja olen ollut pari viikkoa normaalisti joukkuetreeneissä. Preseason on aika lyhyt ja intensiivinen, minkä takia on jouduttu painamaan kovaa. Ihan samalla tavalla ei voi rakentaa preseasonia niin kuin Suomessa neljää kuukautta ennen kauden alkua.Peltolalta tiedusteltiin myös, millaista on pelata Lionel Messiä vastaan. Hän myönsi kokemuksen olleen melkoinen.– Se oli ehdottomasti siistiä. Hän on ollut kirkkain idolini ihan pienestä asti. Vaikka hävisimme sen pelin vieraissa, niin harvoin on ajatukset palanneet mihinkään peliin niin kuin siihen. Se oli ehdottomasti siisti kokemus, ja siinä oli hieman hämillään, kun näin hänen pelaavan ja lämmittelevän.Peltola istui lauantaina vaihtopenkillä koko ottelun, kun DC United ja Toronto FC pelasivat 2–2-tasapelin. Jaa Facebook Twitter Whatsapp DC United Lionel Messi Matti Peltola MLS Tuoreimmat Uutiset Rallikuskin mitta täyttyi – tyrmäsi väitteet Kalle Rovanperän ”lahjakkuudesta” TNHLF: Buffalo Sabres pettyi – Jarmo Kekäläinen valmis lyömään suomalaistähden lihoiksi Yle: Elina Lampelan tulostaso romahti yli puolella metrillä – tästä kyse Kaisa Mäkäräinen esitti hurjan treeninsä – jotain täysin uutta Juha Kankkunen antoi suoran tuomionsa Jonne Halttusen ajotaidoista rallissa Saga Andersson loisti – ennätys, kauden kärkitulos ja murskavoitto HIFK:n valmentajan temppu oli liikaa tähtipelaajalle – ”Olet sinä mulkku äijä” Krista Pärmäkoskelta hyvin henkilökohtainen paljastus – tällaista miestä hän etsii Takki kääntyi: Dallasissa käynnistyi ikävä keskustelu Mikko Rantasesta Lotta Harala pisti hynttyyt yhteen juoksijan kanssa – julkinen esiintyminen Toyota-pomolta tuli tuomio: Sami Pajari on poissa pelistä ensi kaudella Suomen A-maajoukkuehiihtäjä ja ampumahiihtäjä löysivät toisensa – hempeät kuvat julki Erotuomari myönsi tunaroineensa Tapparan ratkaisumaalissa – ”Meni paskat housuun” Krista Tervo täräytti mahtikaaren – SE-naiselta loistava paljastus Enni Mälkönen rikkoi hiljaisuuden – rallinainen pyysi nyt anteeksi käytöstään Lue myös: Real Madridilla hätäkokous – pöydällä on shokkiratkaisu Jalkapallo 03.12.2025 - 20:40 Lasse Honkanen Liverpool-legenda sai tarpeekseen – esitti rajuja väitteitä joukkueen tähtipelaajista Jalkapallo 27.11.2025 - 12:54 Lasse Honkanen Pukukopissa täysi kapina – tipahtaako Liverpoolin syliin todellinen kultakimpale? Jalkapallo 26.11.2025 - 20:51 Lasse Honkanen