Yksi maailman kuuluisimmista paikallisotteluista, Old Firm -nimellä kulkeva Rangersin ja Celticin välinen kohtaaminen, on sarjaohjelmassa sunnuntaina. Skotlannin pääsarjassa ei muita otteluja sunnuntaina pelata: ja miksi pelattaisiin, koska kahden skottijätin kohtaamiset ovat aina kauden päätapahtumia.Glasgow´n kaupunki jakautuu kahteen osaan, sinisiin ja vihreisiin. Ottelu herättää perinteisesti paljon kiinnostusta myös muualla kuin Skotlannissa, sillä etenkin Yhdysvaltojen idän suurkaupungeissa keräännytään baareihin jännittämään omien puolesta. Tällä kertaa ottelussa on todellakin panosta. Celtic johtaa Skotlannin Valioliigaa pisteen erolla Rangersiin nähden. Rangersilla on kuitenkin yksi ottelu vähemmän pelattuna. Jos Rangers voittaa sunnuntaina kotonaan Ibroxilla, ottaa se oikeasti ison askeleen kohti mestaruutta.Tuttuun tapaan kaksikko on täysin ylhäisessä yksinäisyydessään skottisarjassa. Celtic on kerännyt tällä kaudella 74 pistettä ja Rangers pisteen vähemmän. Kolmantena olevan Heartsin pistesaalis on 59, joten tasoerot ovat tälläkin kaudella suuret.Old Firm alkaa kello 14.00 Suomen aikaa ja paikallista aikaa 12.00 – pelipäivänä sunnuntai. Ajankohdalla yritetään hillitä fanien ”valmistautumista” Old Firmiin, mutta tämä on turhaa. Esimerkiksi Rangersin riveissä aikoinaan pelannut Antti Niemi on sanonut, että jos joku paikallisottelu pitäisi jalkapallofanin nähdä, olisi se nimenomaan Old Firm.Glasgow Derby 🔜#RANCEL | #cinchPrem | #COYBIG🍀 pic.twitter.com/nY5aWndHYF— Celtic Football Club (@CelticFC) April 5, 2024LUE MYÖS: Valmentaja syytti Arsenalia likaisesta pelistä – lähetti heti viestin Artetalle (FutisUutiset.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Celtic Rangers Tuoreimmat Uutiset Yle: Aino-Kaisa Saarinen ei voinut käsittää Suomen hiihtotähden romahdusta – löi pöydälle ikävän vaihtoehdon Minja Korhosen kilpasiskon kyynelille ei ollut tulla loppua – julki lohduton tieto HIFK:n ex-pelaajalta raskaita syytöksiä seuran toiminnasta Yllätyskäänne: Tyson Furylle leivotaan kunnon megaottelua Valtteri Bottaksen ja Sergio Perezin tiukkasanainen keskustelu päätyi vahingossa julkisuuteen Suvi Minkkiselle hävinneeltä naiselta katkera puheenvuoro Juha Kankkuselta poikkeuksellisen rajua tekstiä – tämä oli liikaa rallilegendalle: ”Katastrofi” Suomen ampumahiihtovalmennukselta tyly temppu Sonja Leinamolle Minja Korhonen paljasti Ylelle – hymyn takaa löytyi ikävä totuus Kaisa Mäkäräinen ei ollut uskoa silmiään – pöyristyi ampumahiihtotähden touhusta Esapekka Lapin ex-kartturi kuunteli Enni Mälkösen touhua – tuomio oli selvä SK: Immu Ilménin vastustaja epäilee kunnon vedätystä – ”En luota vanhaan rikolliseen ikinä” Aitiossa skandaalinkäryinen syytös Jarmo Kekäläisestä – tuhosiko tämä ratkaisu Patrik Laineen NHL-uran? Asiantuntija katsoi Tuukka Taposen ajamista – musertava johtopäätös Suomen formulatoivosta Suvi Minkkisen hempeä hetki käänsi katseita kisan jälkeen Lue myös: Real Madridilla hätäkokous – pöydällä on shokkiratkaisu Jalkapallo 03.12.2025 - 20:40 Lasse Honkanen Liverpool-legenda sai tarpeekseen – esitti rajuja väitteitä joukkueen tähtipelaajista Jalkapallo 27.11.2025 - 12:54 Lasse Honkanen Pukukopissa täysi kapina – tipahtaako Liverpoolin syliin todellinen kultakimpale? Jalkapallo 26.11.2025 - 20:51 Lasse Honkanen