Englannin Valioliigan kolme kärkijoukkuetta ovat tulessa sunnuntaina. Liverpool kohtaa kotonaan Brightonin ottelussa, jonka ympärillä varmasti spekuloidaan. Spekuloidaan lähinnä sillä, voisiko Brightonissa loistavaa työtä tehnyt valmentaja olla Roberto de Zerbi olla Jürgen Kloppin seuraaja Anfieldilla?Spekulaatiot eivät ainakaan vähene sen jälkeen, kun Xabi Alonso ilmoitti jatkavansa uraansa Leverkusenissa. Itse ottelussa Liverpool on kotonaan selvä suosikki, joskin Brighton on osoittanut tällä kaudella olevansa kova luu kaikille. Katseet on kuitenkin suunnattu Manchesteriin ja Etihadille. Arsenal saa vieraakseen Manchester Cityn ottelussa, jossa otetaan jo vahvoja suuntaviivoja mestaruuteen. Lähtökohta peliin ei voisi juuri herkullisempi olla.Jo managerien Mikel Arteta ja Pep Guardiola välinen yhteinen historia tuo mukavasti jännitteitä ja sarjataulukko tuplaa ne. Kun sunnuntain kahteen otteluun lähdetään, tilanne sarjan kärjessä on seuraava: Arsenal ja Liverpool johtavat sarjaa kerättyään 64 pistettä ja City seuraa pisteen päässä kaksikosta.Maanantaina alkaa huhtikuu ja Valioliigan loppusuora. Silloin nähdään, missä asetelmissa harvinaisen mielenkiintoinen mestaruustaistelu loppuhuipennuksen osalta käynnistyy.Full focus on the task at hand 👊 pic.twitter.com/mxwdIluF9H— Arsenal (@Arsenal) March 30, 2024 Jaa Facebook Twitter Whatsapp Arsenal Liverpool Manchester City Valioliiga Tuoreimmat Uutiset Suomalaisjuoksija täräytti maailmanennätyksen – ylivoima oli mykistävää IS: Kalle Rovanperä tehnyt ratkaisunsa – Toyota voi hänet unohtaa Ville Nousiainen avautui hiihtäjävaimonsa kuolemasta – viimeinen toive ei ole unohtunut MTV:llä paljastettiin: Esapekka Lappi veti johtopäätöksensä Hyundain toiminnasta Yle: Ilona Mononen rakastui toiseen juoksijaan Huhumylly kuumenee: Palaako Patrik Laine yllättäen ex-seuraansa? Hehkutukselle stoppi: Suomalaiselta juoksijalta tylyä tekstiä Alisa Vainion touhusta Suomalaiselta keihäsässältä järjetöntä ylivoimaa – voitto yli 20 metrillä UC: Käsky kävi NHL:stä – Leijona-tähti välittömästi pihalle MM-kisoista Kysymys Janni Hussista mykisti selostuskopin – rallimies antoi sitten tuomionsa MTV:llä PP: Tähtipelaaja ilmoitti haluavansa pois Kärpistä – ällistyi seuran reaktiosta Täydellistä dominointia – Wilma Heltelä heräsi hurjaan uutiseen JS: Suvi Minkkisen nimi sotkettiin melkoiseen kuvioon MTV:lle paljastus: Kimi Räikkönen tykitti älyttömän ajan uudella menopelillä Urheilucast: JYP juonii todellista siirtopommia – nyt kasataan tähtisikermää Lue myös: Real Madridilla hätäkokous – pöydällä on shokkiratkaisu Jalkapallo 03.12.2025 - 20:40 Lasse Honkanen Liverpool-legenda sai tarpeekseen – esitti rajuja väitteitä joukkueen tähtipelaajista Jalkapallo 27.11.2025 - 12:54 Lasse Honkanen Pukukopissa täysi kapina – tipahtaako Liverpoolin syliin todellinen kultakimpale? Jalkapallo 26.11.2025 - 20:51 Lasse Honkanen