Veikkausliigaa pelattiin kaksi ottelua sunnuntaina. Ohjelmaan merkitty kolmas ottelu, Gnistan-IFK Mariehamn, siirrettiin ymmärrettävistä syistä. Kahdessa pelissä olivat areenalla häntäpään joukkueista kolme.EIF sai vieraakseen FC Interin. Lukemat olivat kotijoukkueen kannalta murheelliset: 0-7 taulussa ja Veikkausliigan historia uusiksi. Kyseessä oli Veikkausliiga-aikakauden suurin vierasvoitto.Inter jatkaa eron kuromista kohti mestaruussarjaa ja erityisesti Hakaa. Eroa on enää kolme pistettä, tosin Hakalla on kaksi ottelua vähemmän pelattuna. Otteluohjelma ei ole kuitenkaan kovin suotuisa, sillä Hakan seuraavissa kahdessa ottelussa ovat vastassa Ilves ja HJK – jälkimmäinen vieraissa.Maanantaina pelataan Pirkanmaan derby. Tehtaankenttä tulee todennäköisesti olemaan täynnä, kun Haka ja Ilves iskevät yhteen. Lisää väriä otteluun tuo se, että kyseessä on Hakan juhlaottelu. Seura täyttää tänä vuonna 90 vuotta. Kun vielä muistetaan, että Ilves antoi Hakalla huutia isän kädestä joukkueiden ensimmäisessä sarjakohtaamisessa lukemin 5-0, ovat asetelmat Valkeakoskella maanantaina kohdallaan.Sunnuntain toisessa ottelussa alkukauden kriisijoukkueet FC Lahti ja AC Oulu kohtasivat Lahdessa. Lahti meni johtoon, mutta Oulu kiri ohi kahdella rangaistuspotkumaalilla. Kummankin iski verkkoon Ashley Coffey, joka samalla nousi maalipörssin jaetulle kärkisijalle VPS:n Mads Borchersin kanssa. Kumpikin on tehnyt nyt yhdeksän maalia.Veikkausliigan kierros olisi ollut tynkäkierros, vaikka Gnistanin tulipalotragediaa ei olisi ollut. HJK, KuPS ja VPS saivat viikonlopuksi vapaavuoron, jotta keskittyminen tuleviin euro-otteluihin olisi paras mahdollinen. Toivon mukaan lepovuorosta oli apua, sillä HJK ja VPS joutuvat takamatkalta toiseen otteluun, KuPS puolestaan pääsee kotikentälleen 0-0 lukemissa.𝗣𝗘𝗟𝗜𝗣Ä𝗜𝗩Ä | 𝗠𝗔𝗧𝗖𝗛 𝗗𝗔𝗬FC Haka 90 vuotta. Edessä upea juhlapäivä, ja ottelun panoksena Pirkanmaan herruus.🖤⚽️ FC Haka vs Ilves⏱19.00 🏟 Tehtaan kenttä, Valkeakoski🎫 Liput/Tickets: https://t.co/iqSufwniqe📺 Live: Ruutu+#fchaka #veikkausliiga #tehtis pic.twitter.com/7toiK6665X— FC Haka Valkeakoski (@FCHakaOfficial) July 15, 2024 LUE MYÖS: Näkökulma: Herätys, Carolina – Sebastian Aho on dynastiansa ansainnut (LeijonaUutiset.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp FC Haka FC Inter Veikkausliiga Tuoreimmat Uutiset Takavuosien F1-legenda haastoi Max Verstappenin – sai elämänsä nöyryytyksen Tähtipelaaja jätti Carolinan – lausui nyt selvät sanat Sebastian Ahosta Rallitähti ja kartanlukija rakastuivat – hempeä yhteiskuva F1-tallin pomo lausui selvää tekstiä Valtteri Bottaksen tulevaisuudesta Nyt kävi nolosti – kamera tallensi paljonpuhuvan videon Patrik Laineesta Cristiano Ronaldon temppu joukkuekaverilleen ällistyttää – ”En olisi ikinä uskonut” Toyota-pomolta varoituksen sanoja Kalle Rovanperälle Kolme NHL-pelaajaa SM-liigaseuran mukana – ”Uus ykköskenttä” Juha Kankkunen hyväksynyt väistämättömän totuuden elämästään Luuvitosta tarjolla: Suomalainen entinen NHL-kovanaama tekee uuden aluevaltauksen F1-sarjan päivitys Valtteri Bottaksesta sai suomalaisen fanit sekaisin Lähde: Red Bull juonii shokkikaappausta – tämä mies Max Verstappenin tilalle? Aitiolle raju väite HIFK:n Olli Jokisen palkasta – ”Järjetön summa” ”Muistoa kunnioittaen” – TPS hyvästeli legendan kauniisti Patrik Laine ällistyi vaimonsa paljastuksesta – ”Asialle tehdään nyt loppu”Lue myös: Cristiano Ronaldon temppu joukkuekaverilleen ällistyttää – ”En olisi ikinä uskonut” Jalkapallo20.08.2025 - 13:20 Lasse Honkanen ”Muistoa kunnioittaen” – TPS hyvästeli legendan kauniisti Jalkapallo19.08.2025 - 13:20 Lasse Honkanen Barcelona juonii shokkikaappausta Liverpoolista – englantilaisseura olisi voimaton Jalkapallo18.08.2025 - 13:20 Lasse Honkanen