Kuva: All Over PressViime kaudella Klubia vahvistanut maalivahti Niki Mäenpää palaa HJK:hon loppukauden mittaisella sopimuksella. Mäenpää treenasi Töölössä ensimmäistä kertaa torstaina.– Futista on ollut ikävä, Klubin oma kasvatti myöntää leveän hymyn kera HJK:n sivuilla. 39-vuotias veskari halusi kartoittaa jatkoaan rauhassa sen jälkeen, kun Klubin kausi päättyi Kreikassa viime joulukuussa. Talven aikana tarjouksia tuli Hollannin ja Yhdysvaltojen kakkostasoilta, mutta vaihtoehdot eivät tuntuneet oikeilta. Pääsiäisen tienoilla Mäenpäällä oli Serie B -seuran kanssa loppukauden diili jo sovittuna, mutta lopulta veskari ei saanut Italian liitosta pelilupaa.HJK ja Mäenpää ovat olleet yhteydessä pitkin talvea, ja viime viikolla palaset loksahtivat. Veikkausliigaan pelilupakin on kunnossa vaikka saman tien.– Totta kai joukkueharjoituksia tarvitsen alle ennen kuin olen valmis pelaamaan, mutta fyysisesti olen tikissä! Fysiikasta olen pitänyt huolta koko ajan, ja talvella juoksukilometrejä kertyi kuin Forrest Gumpilla, Mäenpää nauraa.Keskiviikon Gnistan-peliä Mäenpää seurasi Boltilla aitiosta yhdessä Huuhkajien Nikolai Alhon ja Robert Ivanovin kanssa. Ja vaikka Klubissa on tuttuun tapaan ollut paljon vaihtuvuutta talven aikana, eilisen avauskokoonpanoa tutkaillessaan Mäenpää huomasi, että kentälle kirmasi kahdeksan viime kaudelta tuttua pelaajaa. Mäenpääkin pukeutuu viime kaudelta tuttuun pelipaitaan numero 85.LUE MYÖS: Valmentaja syytti Arsenalia likaisesta pelistä – lähetti heti viestin Artetalle (FutisUutiset.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp HJK Niki Mäenpää Veikkausliiga Tuoreimmat Uutiset Kaisa Mäkäräinen jätti jäähyväiset Ylellä – varoitteli lopuksi täydellä katastrofilla Yle: Aino-Kaisa Saarinen ei voinut käsittää Suomen hiihtotähden romahdusta – löi pöydälle ikävän vaihtoehdon Minja Korhosen kilpasiskon kyynelille ei ollut tulla loppua – julki lohduton tieto HIFK:n ex-pelaajalta raskaita syytöksiä seuran toiminnasta Yllätyskäänne: Tyson Furylle leivotaan kunnon megaottelua Valtteri Bottaksen ja Sergio Perezin tiukkasanainen keskustelu päätyi vahingossa julkisuuteen Suvi Minkkiselle hävinneeltä naiselta katkera puheenvuoro Juha Kankkuselta poikkeuksellisen rajua tekstiä – tämä oli liikaa rallilegendalle: ”Katastrofi” Suomen ampumahiihtovalmennukselta tyly temppu Sonja Leinamolle Minja Korhonen paljasti Ylelle – hymyn takaa löytyi ikävä totuus Kaisa Mäkäräinen ei ollut uskoa silmiään – pöyristyi ampumahiihtotähden touhusta Esapekka Lapin ex-kartturi kuunteli Enni Mälkösen touhua – tuomio oli selvä SK: Immu Ilménin vastustaja epäilee kunnon vedätystä – ”En luota vanhaan rikolliseen ikinä” Aitiossa skandaalinkäryinen syytös Jarmo Kekäläisestä – tuhosiko tämä ratkaisu Patrik Laineen NHL-uran? Asiantuntija katsoi Tuukka Taposen ajamista – musertava johtopäätös Suomen formulatoivosta Lue myös: Real Madridilla hätäkokous – pöydällä on shokkiratkaisu Jalkapallo 03.12.2025 - 20:40 Lasse Honkanen Liverpool-legenda sai tarpeekseen – esitti rajuja väitteitä joukkueen tähtipelaajista Jalkapallo 27.11.2025 - 12:54 Lasse Honkanen Pukukopissa täysi kapina – tipahtaako Liverpoolin syliin todellinen kultakimpale? Jalkapallo 26.11.2025 - 20:51 Lasse Honkanen