Kuva: All Over PressKautta aikojen ensimmäisessä ”Helsingin derbyssä” Gnistan pelasi sisukkaasti ja hyvällä asenteella HJK:ta vastaan vieraskentällä. Sisukkuus ei kuitenkaan tuonut pisteitä, sillä HJK oli sen verran edellä, että 1-0 voitto oli ansaittu. Ottelu oli myyty loppuun varmasti paristakin syystä. Ensinnäkin kyseessä oli tosiaan ensimmäinen HJK:n ja Gnistanin välinen kohtaaminen, mutta myös siksi, että ennakkokohu HJK:n sekavien kuvioiden vuoksi herätti varmasti kiinnostusta.Ja tämä näkyi. HJK:n kannattajat toivottivat ennen ottelua uuden, mutta jo viime kaudelta tutun, valmentaja Toni Korkeakunnaksen kuninkaallisesti sisään. Banderolli ja laulut kertoivat siitä, että ”Token” paluu oli suuri uutinen faneille. Myös pelaajat vastasivat osoittamalla hyvää taisteluasennetta kentällä ja ottelun jälkeen nähtiin vielä melkoinen show Korkeakunnaksen ja fanien välillä. Taas nimittäin tartuttiin megafoniin – edellisen kerran kävi niin, että ”muka päävalmentaja” Ossi Virta kävi pahoittelemassa faneille heikkoa peliesitystä, nyt Korkeakunnas otti kaiken ilon irti fanien kanssa megafoni kourassaan. Kivaa oli kaikilla, HJK on nyt selvästi takaisin.Vaasassa KuPS jatkoi tappiotonta putkeaan Veikkausliigassa, kun joukkue voitti Vepsun vieraissa 3-1. Tehojen kanssa tuskaillut KuPS vei ansaitusti voiton ja nousi jaetulle kärkisijalle sarjataulukossa. Samoissa pisteissä on myös voittoputkeaan jatkanut Ilves. Ilves kuittasi Interin 3-0 Tammelassa mainion esityksen jälkeen. Ilves on vahvassa nosteessa, Inter taas ei. Tappio lisää paineita Turussa – pitäisi tapahtua jotain, mieluiten hyvin nopeasti.Veikkausliiga jatkuu viikonloppuna täydellä kierroksella. Mielenkiintoisia pelejä on taas tarjolla, herkkupalana HJK-Ilves lauantaina Helsingissä.𝐒𝐢𝐭𝐚𝐚𝐭𝐭𝐢🗣️"Aina voi sanoa, että muutos tuo paljon uutta energiaa. On siinä kuitenkin muitakin puolia, esimerkiksi yhden päivän pre-season. Olen erittäin ylpeä poikien sitoutumisesta."– Toni Korkeakunnas#HJK #Veikkausliiga pic.twitter.com/fxXpaI2gvO— HJK Helsinki (@hjkhelsinki) May 22, 2024 LUE MYÖS: Näkökulma: Herätys, Carolina – Sebastian Aho on dynastiansa ansainnut (LeijonaUutiset.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp HJK Toni Korkeakunnas Veikkausliiga Tuoreimmat Uutiset Paljastus: Ari Vatanen ällistytti toiminnallaan Suomen MM-rallissa HS: Jokerit ikävän vedätyksen kohteena – mitään ei ollut tehtävissä Suomalainen NHL-tähti lausui Seiskalle selvän mielipiteensä Teemu Selänteestä Testit paljastivat karun totuuden Michael Schumacherista Takavuosien F1-legenda haastoi Max Verstappenin – sai elämänsä nöyryytyksen Tähtipelaaja jätti Carolinan – lausui nyt selvät sanat Sebastian Ahosta Rallitähti ja kartanlukija rakastuivat – hempeä yhteiskuva F1-tallin pomo lausui selvää tekstiä Valtteri Bottaksen tulevaisuudesta Nyt kävi nolosti – kamera tallensi paljonpuhuvan videon Patrik Laineesta Cristiano Ronaldon temppu joukkuekaverilleen ällistyttää – ”En olisi ikinä uskonut” Toyota-pomolta varoituksen sanoja Kalle Rovanperälle Kolme NHL-pelaajaa SM-liigaseuran mukana – ”Uus ykköskenttä” Juha Kankkunen hyväksynyt väistämättömän totuuden elämästään Luuvitosta tarjolla: Suomalainen entinen NHL-kovanaama tekee uuden aluevaltauksen F1-sarjan päivitys Valtteri Bottaksesta sai suomalaisen fanit sekaisinLue myös: Cristiano Ronaldon temppu joukkuekaverilleen ällistyttää – ”En olisi ikinä uskonut” Jalkapallo20.08.2025 - 12:24 Lasse Honkanen ”Muistoa kunnioittaen” – TPS hyvästeli legendan kauniisti Jalkapallo19.08.2025 - 12:24 Lasse Honkanen Barcelona juonii shokkikaappausta Liverpoolista – englantilaisseura olisi voimaton Jalkapallo18.08.2025 - 12:24 Lasse Honkanen