Kuva: All Over PressKautta aikojen ensimmäisessä ”Helsingin derbyssä” Gnistan pelasi sisukkaasti ja hyvällä asenteella HJK:ta vastaan vieraskentällä. Sisukkuus ei kuitenkaan tuonut pisteitä, sillä HJK oli sen verran edellä, että 1-0 voitto oli ansaittu. Ottelu oli myyty loppuun varmasti paristakin syystä. Ensinnäkin kyseessä oli tosiaan ensimmäinen HJK:n ja Gnistanin välinen kohtaaminen, mutta myös siksi, että ennakkokohu HJK:n sekavien kuvioiden vuoksi herätti varmasti kiinnostusta.Ja tämä näkyi. HJK:n kannattajat toivottivat ennen ottelua uuden, mutta jo viime kaudelta tutun, valmentaja Toni Korkeakunnaksen kuninkaallisesti sisään. Banderolli ja laulut kertoivat siitä, että ”Token” paluu oli suuri uutinen faneille. Myös pelaajat vastasivat osoittamalla hyvää taisteluasennetta kentällä ja ottelun jälkeen nähtiin vielä melkoinen show Korkeakunnaksen ja fanien välillä. Taas nimittäin tartuttiin megafoniin – edellisen kerran kävi niin, että ”muka päävalmentaja” Ossi Virta kävi pahoittelemassa faneille heikkoa peliesitystä, nyt Korkeakunnas otti kaiken ilon irti fanien kanssa megafoni kourassaan. Kivaa oli kaikilla, HJK on nyt selvästi takaisin. Vaasassa KuPS jatkoi tappiotonta putkeaan Veikkausliigassa, kun joukkue voitti Vepsun vieraissa 3-1. Tehojen kanssa tuskaillut KuPS vei ansaitusti voiton ja nousi jaetulle kärkisijalle sarjataulukossa. Samoissa pisteissä on myös voittoputkeaan jatkanut Ilves. Ilves kuittasi Interin 3-0 Tammelassa mainion esityksen jälkeen. Ilves on vahvassa nosteessa, Inter taas ei. Tappio lisää paineita Turussa – pitäisi tapahtua jotain, mieluiten hyvin nopeasti.Veikkausliiga jatkuu viikonloppuna täydellä kierroksella. Mielenkiintoisia pelejä on taas tarjolla, herkkupalana HJK-Ilves lauantaina Helsingissä.𝐒𝐢𝐭𝐚𝐚𝐭𝐭𝐢🗣️"Aina voi sanoa, että muutos tuo paljon uutta energiaa. On siinä kuitenkin muitakin puolia, esimerkiksi yhden päivän pre-season. Olen erittäin ylpeä poikien sitoutumisesta."– Toni Korkeakunnas#HJK #Veikkausliiga pic.twitter.com/fxXpaI2gvO— HJK Helsinki (@hjkhelsinki) May 22, 2024 Jaa Facebook Twitter Whatsapp HJK Toni Korkeakunnas Veikkausliiga Tuoreimmat Uutiset Suomalainen kiekkotähti rakastui toisen lajin olympiaurheilijaan: ”Miljoona kertaa kovempi urheilija kuin minä” Valtteri Bottas teki selväksi: Tässä on F1-historian paras kuljettaja Suvi Minkkinen valmistautuu isoon elämänmuutokseen HS: Intiimi kuva Kristiina Mäkelästä lähti leviämään – sitten puhelimeen tuli lohduton viesti Esapekka Lappi ei lähtenyt valehtelemaan – myönsi tylyn totuuden SM-rallin vastustajistaan PP: Kärpät yllätti kaikki – täysin puskista huippuhankinta Huhumylly kiihtyy: F1-tähdelle shokkipotkut kesken kauden? Silja Kosonen täräyttänyt hirmukaaren Rallikuskin mitta täyttyi – tyrmäsi väitteet Kalle Rovanperän ”lahjakkuudesta” TNHLF: Buffalo Sabres pettyi – Jarmo Kekäläinen valmis lyömään suomalaistähden lihoiksi Yle: Elina Lampelan tulostaso romahti yli puolella metrillä – tästä kyse Kaisa Mäkäräinen esitti hurjan treeninsä – jotain täysin uutta Juha Kankkunen antoi suoran tuomionsa Jonne Halttusen ajotaidoista rallissa Saga Andersson loisti – ennätys, kauden kärkitulos ja murskavoitto HIFK:n valmentajan temppu oli liikaa tähtipelaajalle – ”Olet sinä mulkku äijä” Lue myös: Real Madridilla hätäkokous – pöydällä on shokkiratkaisu Jalkapallo 03.12.2025 - 20:40 Lasse Honkanen Liverpool-legenda sai tarpeekseen – esitti rajuja väitteitä joukkueen tähtipelaajista Jalkapallo 27.11.2025 - 12:54 Lasse Honkanen Pukukopissa täysi kapina – tipahtaako Liverpoolin syliin todellinen kultakimpale? Jalkapallo 26.11.2025 - 20:51 Lasse Honkanen