Kuva: All Over PressSuomalainen entinen huippunyrkkeilijä Robert Helenius on ollut Sonjan Grillissä -ohjelmassa puhumassa omasta urastaan Sonja Aiellon haastattelussa. Mukaan mahtui myös mielenkiintoisia anekdootteja.Aiello esitti osana formaattia provosoivia kysymyksiä nyrkkeilyjätille. Yksi sellainen oli, että Helenius ”ei ollut koskaan maailmanmestaruustasoa”. – Ei totta. Valhe. Valhe, iso valhe. Isoin valhe, linjasi Helenius.– Suomalainen media ylihypetti sinut urasi alussa, kuului seuraava väite Aiellolta.– Minun mielestä ne alihypetti. Minulla oli niin isoja kriitikkoja minun mielestä lehdistössä, että en ikinä saanut sitä… Esimerkiksi minut tunnetaan paremmin Englannissa ja Jenkeissä kuin Suomessa. Tai arvostetaan enemmän siellä. Saksassakin. Saksassa kirjoitettiin tosi hyvin, selvitti Helenius.Aiello tiedusteli sitten, mistä Helenius arvelee tuon kohtelun johtuneen.– En tiedä. Ehkä se on siksi, koska olen hurri. En tiedä, en tiedä. Minun pitää nyt tuohon vastata sillä, että maailmanmestaruuskisoissa Kiinassa, kun kävin siellä, niin ottelin MM-kakkosta vastaan. Johdin ekan erän jälkeen, oliko se 15-16 pinnaa, että minun olisi pitänyt saada neljä, kolme pinnaa lisää, niin voisin voittaa ylivoimaisella pistevoitolla. – Minulle tuli toisessa erässä astmakohtaus. En pystynyt enää lyömään, enkä saanut happea, niin jouduttiin keskeyttämään. Hävisin keskeytyksellä. Suomen lehdistö kirjoittaa, kun tulin takaisin lentokoneella Kiinasta, että joku legendaarinen nyrkkeilijä, jota en nyt muista, kääntyisi haudassaan häpeässä. Olin just 18-vuotias, minulla tuli kyyneleitä. Olin, että oletteko nyt ihan vittu tosissaan? Olin edustamassa Suomea. Se ei edes soittanut minulle ja kysynyt asiasta, avasi Helenius.Helenius kertoi vetäneensä johtopäätöksensä tapauksesta.– Sen jälkeen en ole lukenut lehdistöä. Tein jopa kerran silleen Ilta-Sanomille, kun ne olivat katsomassa mun sparrijuttua. Sanoin, että Ilta-Sanomat pitää poistua täältä, niin muuten ei tule mitään treenijuttua. En teitä tarvitse, paljasti Helenius.Video tästä tai alta: LUE MYÖS: IL: Hiihtorakas teki ikävän tempun Johanna Matintalolle (UrheiluAreena.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Nyrkkeily Robert Helenius Tuoreimmat Uutiset Juha Miedolta uskomaton paljastus – tehnyt kaikille arkisen asian ”vain kerran elämässään” UC: HIFK heitti maailmanmestarin pihalle – todellisesta syystä vaiettiin Pusutteluksi meni, kun TV-kamera kääntyi – Ylen Laura Arffman hempeili IL: Jokerit voitti tarjouskilpailun – iso vonkale tarttui haaviin Esapekka Lappi hyppäsi melkoisen auton rattiin – ilmoille heitto uudesta urasta ”Hyi helvetti” – Nooralotta Nezirin treenit saivat karun käänteen Robert Helenius antoi melkoisen oppitunnin nyrkkeilijälle Suomessa Mustaa valkoisella: Kerttu Niskasen aikakausi on ohi Leijonatähti sai ”järkyttävän” tarjouksen KHL:stä – NHL-unelma tuhoutui siihen Kaisa Mäkäräinen teki paluun – kiusallinen ongelma nosti heti päätään Järkyttävä hiihtouutinen – Jasmi Joensuu surun murtama Yle: Saga Vanninen teki kaikessa hiljaisuudessa yllättävän aluevaltauksen Antero Mertarannalta skandaalinkäryinen väite: HIFK:ssa tapahtunut vallankaappaus Kohta mennään: Suomalainen keihäänheiton maailmanmestari palaa seitsemän vuoden tauon jälkeen Sami Pajarin oli puhallettava peli poikki – pelkona potkuilmoitus Toyotalta Lue myös: Robert Helenius antoi melkoisen oppitunnin nyrkkeilijälle Suomessa Kamppailulajit 11.04.2026 - 09:54 Lasse Honkanen Raskaansarjan nyrkkeilyssä juonitaan kahta superottelua – vuosien piina päättyisi Kamppailulajit 09.04.2026 - 11:54 Lasse Honkanen Tämä ottelu oli liikaa – Tyson Fury lausui hyytävät sanat tiimilleen Kamppailulajit 08.04.2026 - 13:54 Lasse Honkanen