Kuva: All Over PressTorstaina järjestetty Urheilugaala sai myös entisen karatekan Titta Keinäsen muistelemaan omaa urheilu-uraansa.Keinänen valittiin vuonna 2019 Vuoden läpimurto -urheilijaksi Suomessa. Hän teki aiheeseen liittyvän päivityksen tämän päivän gaalan alla.– Vuoden 2019 Urheilugaala oli minulle ikimuistoinen. Sain silloin vuoden läpimurtopalkinnon, ja rehellisesti sanottuna jo pelkkä ehdokkuus tuntui niin isolta jutulta, etten olisi ikinä uskonut voittavani (enkä vaivautunut siis puhettakaan juuri valmistelemaan kuten viimeisen kuvan ilmeestä näkee) tuota kategoriaa.– Toki edellinen vuosi oli ollut itselle valtavien onnistumisten vuosi, ja tein läpimurron maailman kärjen tuntumaan. Ajattelin ettei lajina karate pärjäisi isommin mediassa näkyvien lajien kanssa. Unohtumattomia hetkiä ja kohtaamisia tuona päivänä! Se myötäelon ja -ilon määrä oli jotain käsittämätöntä, fiilisteli Keinänen.Keinänen palasi aiheeseen vielä Instagramin tarinoissa. Hän ällistyi voittonsa saamasta vastaanotosta.– Kun sain läpimurtopalkinnon, niin kun puhutaan, että suomalaiset ovat tosi kateellista kansaa ja kaikki kritisoivat ja ei ole urheilukansaa, vaan aina ollaan valittamassa, niin sain niin hyvää, pelkkää positiivista kommenttia. Tuntui vain, että kaikki olivat niin hemmetin iloisia minun puolestani, niin se oli jotenkin ihan tajutonta. Sain siitä vielä siis kymppitonnin apurahan. Kukaan ei tullut sanomaan, että sinun ei olisi kuulunut voittaa tuota tai valittamaan, selvitti Keinänen. Näytä tämä julkaisu Instagramissa Henkilön TITTA KEINÄNEN (@tittakeinanen) jakama julkaisuKuva tästä.LUE MYÖS: Tämä näky oli liikaa: Kalle Palander murtui kyyneliin (UrheiluAreena.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Titta Keinänen Tuoreimmat Uutiset Urheilugaalassa palkitun naisen puhelin täyttyi melkoisista viesteistä – ällisteli lukemaansa Lempi leiskuu hiihtomaailmassa – nainen paljasti rakkaansa Veteraanitoimittaja ei voinut käsittää Suvi Minkkisen palkitsemista: ”Aika huvittavaa” Raimo Helmisen poikkeuksellinen käytös Urheilugaalassa hämmästytti HIFK:lle hurja paluumuuttaja? NHLWAM: Tähtihyökkääjä haluaa pelata seurassa Toyota-tähti kuuli Jari-Matti Latvalan sanoista – vastaus oli jäätävä Nyt saatiin karu päivitys Anthony Joshuan tilanteesta Suomen ampumahiihtonaiset romahtivat – kisan jälkeen levisi kuva, joka kertoo kaiken nelikon väleistä Ronnie O’Sullivan ylitti rajan – snookerin maailmanmestari ei ole antanut hänelle anteeksi Minja Korhosen tilanne – Janne Ahonen antoi tuomionsa Ylelle SM-liigaseuran pomo teki tylyn tempun – vuoti vastustajan tähtipelaajien lähdöt seurasta Yle: Kaisa Mäkäräisen hämmästeli ex-kilpasiskonsa touhua: ”En tiedä, mitä pitäisi ajatella” Hirmuveto: Suomen ampumahiihtoparilta mahtava suoritus – ”Perrrrrrkele” Karu tunnustus: Sonja Leinamo ei halunnut valehdella Ylen toimittajalle Kiekkomieheltä rajua vihjailua Jokereiden toiminnasta – ”Tulee omille näpeille” Lue myös: Nyt saatiin karu päivitys Anthony Joshuan tilanteesta Kamppailulajit 15.01.2026 - 18:45 Lasse Honkanen Suomalainen vapaaottelutähti teki selväksi – pieksisi Makwan Amirkhanin miten tahtoisi Kamppailulajit 14.01.2026 - 16:50 Lasse Honkanen Janni Hussin kanssa nyrkkeilykehään – suomalaisottelijalle posketon ehdotus Kamppailulajit 10.01.2026 - 08:45 Lasse Honkanen