Kuva: TGR WRT / McKleinF1-kausi 2026 käynnistyy tänä viikonloppuna Australiassa. Kisakuskiksi palaava Valtteri Bottas on saanut vastata myös muita suomalaisia koskeviin kysymyksiin kansainvälisen autoliiton FIA:n virallisessa lehdistötilaisuudessa.Bottakselta tiedusteltiin, miten todennäköisenä hän pitää, että F3:ssa ajava Tuukka Taponen ja/tai Super Formuloissa uraa tekevä Kalle Rovanperä nousevat F1-sarjaan. – Mahdollisuus on aina olemassa ja olisi hienoa nähdä suomalaisten jatkavan lajissa. Tunnen Tuukan melko hyvin, ja hän on erittäin lahjakas kuljettaja. Tämä on hänelle toinen vuosi F3-sarjassa, ja se näyttää mielestäni suunnan. Toisena vuotena on luonnollisesti pakko menestyä, jos haluaa edetä uralla, aloitti Bottas ja jatkoi:– Siksi tätä vuotta on mielenkiintoista seurata, ja kannustan häntä ehdottomasti. Mahdollisuus on aina olemassa, vakuutti Bottas.Bottas teki selväksi, että myös Rovanperän tilanne on mielenkiintoinen. Hän uskoi, että vastauksia saadaan tämän ja ensi kauden aikana. – Kallen kohdalla on myös todella kiinnostavaa seurata, kun joku siirtyy rallin MM-sarjasta yksipaikkaisiin autoihin. Se on iso hyppy. Uskon, että seuraavat kaksi vuotta näyttävät hyvin selvästi, mihin suuntaan hänen uransa kehittyy.– Mutta olen varma, että näemme suurta kehitystä hänen matkallaan yksipaikkaisten parissa. Se vaatii kovaa työtä, mutta uskon hänen olevan yksi niistä superlahjakkaista kuljettajista, joille kaikki on mahdollista.– Olen siis todella kiinnostunut seuraamaan molempia, ja jos he menestyvät, ei ole mitään syytä, miksi mahdollisuuksia ei olisi, selvitti Bottas.LUE MYÖS: Immu Fight Nightin tähti avasi suunsa – ”Kuka nauraa nyt?” (UrheiluAreena.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Kalle Rovanperä Tuukka Taponen Valtteri Bottas Lue myös: Maailmalta valitettava arvio: Tuukka Taposen F1-unelma säpäleinä – ”Liian vähän ja liian myöhään” Formula 1 15.09.2026 - 17:57 Lasse Honkanen Kaiken nähnyt F1-mies puhui suunsa puhtaaksi Robin Räikkösen Red Bull -sopimuksesta Formula 1 13.09.2026 - 18:00 Lasse Honkanen Kimi Räikköseltä jäätävä reaktio Robin-poikansa diiliin – kolme sanaa riitti Formula 1 10.09.2026 - 16:01 Lasse Honkanen