Kuva: All Over PressTorstaina järjestetty Urheilugaala sai myös entisen karatekan Titta Keinäsen muistelemaan omaa urheilu-uraansa.Keinänen valittiin vuonna 2019 Vuoden läpimurto -urheilijaksi Suomessa. Hän teki aiheeseen liittyvän päivityksen tämän päivän gaalan alla.– Vuoden 2019 Urheilugaala oli minulle ikimuistoinen. Sain silloin vuoden läpimurtopalkinnon, ja rehellisesti sanottuna jo pelkkä ehdokkuus tuntui niin isolta jutulta, etten olisi ikinä uskonut voittavani (enkä vaivautunut siis puhettakaan juuri valmistelemaan kuten viimeisen kuvan ilmeestä näkee) tuota kategoriaa.– Toki edellinen vuosi oli ollut itselle valtavien onnistumisten vuosi, ja tein läpimurron maailman kärjen tuntumaan. Ajattelin ettei lajina karate pärjäisi isommin mediassa näkyvien lajien kanssa. Unohtumattomia hetkiä ja kohtaamisia tuona päivänä! Se myötäelon ja -ilon määrä oli jotain käsittämätöntä, fiilisteli Keinänen.Keinänen palasi aiheeseen vielä Instagramin tarinoissa. Hän ällistyi voittonsa saamasta vastaanotosta.– Kun sain läpimurtopalkinnon, niin kun puhutaan, että suomalaiset ovat tosi kateellista kansaa ja kaikki kritisoivat ja ei ole urheilukansaa, vaan aina ollaan valittamassa, niin sain niin hyvää, pelkkää positiivista kommenttia. Tuntui vain, että kaikki olivat niin hemmetin iloisia minun puolestani, niin se oli jotenkin ihan tajutonta. Sain siitä vielä siis kymppitonnin apurahan. Kukaan ei tullut sanomaan, että sinun ei olisi kuulunut voittaa tuota tai valittamaan, selvitti Keinänen. Näytä tämä julkaisu Instagramissa Henkilön TITTA KEINÄNEN (@tittakeinanen) jakama julkaisuKuva tästä.LUE MYÖS: Lätkärakas lähetti selvän viestin Jasmi Joensuulle – tämä ei jätä mitään epäselväksi (UrheiluAreena.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Titta Keinänen Tuoreimmat Uutiset Yllätyskäänne Patrik Laineen tapauksessa – Montrealissa muuttui ääni kellossa kuin taikaiskusta Kilpakumppanilta tylyä tekstiä Eero Hirvosen mitalijuhlien keskellä IL:lle paljastus: Esapekka Lappi tiputti shokkiuutisen Enni Mälköselle Valtteri Bottaksen F1-pomo teki saman tien yhden asian selväksi Paljonpuhuva video Krista Pärmäkosken ja Kerttu Niskasen kohtaamisesta – ”Itkuhan tässä tuli” Urheilucast: HIFK tekemässä rajun ratkaisun Olli Jokisen suhteen Jasmi Joensuu vahvisti IL:lle – se on siinä Kaisa Mäkäräisen käsky kävi – Suomen ampumahiihtomaajoukkue reagoi välittömästi Ällistyttävä paljastus Kalle Rovanperän ja Jonne Halttusen suhteesta – toimittaja ei ollut uskoa kuulemaansa Johanna Matintalo ei ollut suostua Ylen haastatteluun – lausui sitten suorat sanat näille ihmisille Suomalaismies jakoi rajun videon Johannes Kläbon toiminnasta – sitten pätkä katosi jäljettömiin Urheilucast: HIFK teki hurjan peliliikkeen siirtomarkkinoilla – luu kurkkuun Jokereille Kulissipaljastus: Tämä oli Max Verstappenin todellinen reaktio Red Bullin uuteen F1-autoon Yksi on poissa: Kerttu Niskaselta koskettava paljastus – näitä kiitoksia ei koskaan ehditty sanoa Aleksandr Bolshunov olympialaisiin? Nyt lyötiin pöydälle iso kysymys Lue myös: Raju väite Makwan Amirkhanin toiminnasta – Ice Cage -pomo Max Hynninen voimaton? Kamppailulajit 05.02.2026 - 17:55 Lasse Honkanen Immu Ilmen tiputtaa ison uutisen Kamppailulajit 23.01.2026 - 13:04 Lasse Honkanen Nyt saatiin karu päivitys Anthony Joshuan tilanteesta Kamppailulajit 15.01.2026 - 18:45 Lasse Honkanen