Yhdysvaltalainen entinen mestarinyrkkeilijä Ryan Garcia on kohun keskellä jäätyään kiinni Ostarine-lääkeaineesta. Nyt hän uhoaa vaihtavansa kokonaan lajia.Garcia antoi positiivisen näytteen sekä ennen otteluaan Devin Haneyta vastaan että sen jälkeen viime huhtikuussa. Hänet on asetettu ainakin vuoden mittaiseen kilpailukieltoon. Garcia voitti alun perin Haneyn, mutta ottelu tuomittiin käryn jälkeen jälkikäteen ratkaisemattomaksi. Garcia menettää myös miljoonan Yhdysvaltain dollarin ottelupalkkionsa ottelun järjestäneelle Golden Boy Promotionsille.Garcia on puolustanut syyttömyyttään kovasanaisesti sosiaalisen median tileillään. Hän oli varma ennen tuomiotaan, ettei häntä tuomittaisi kilpailukieltoon ja raivostui kuultuaan tuomiostaan.Miehen mukaan hänen näytteessään ollut Ostarine-pitoisuus ei ollut tarpeeksi korkea aiheuttaakseen käryn. Hän myös ilmoitti eläköityvänsä nyrkkeilykehistä. Sen sijaan hän haluaa siirtyä vapaaottelukehiin. – Olen menossa UFC:hen, Garcia uhosi X-tilillään.– Todellakin, Dana White, lämmitit minut jo. Dana haluan 50 000:ni, mies jatkoi viitaten vapaaottelupromootio UFC:n puheenjohtajaan Dana Whiteen.Garcia on otellut nyrkkeilyammattilaisena vuodesta 2016 alkaen. Hän on voittanut 26 ammattilaisottelustaan 24, hävinnyt vain kerran ja kerran ottelu on päättynyt ratkaisemattomasti. Hän on myös WBC-liiton entinen kevyen sarjan maailmanmestari ja 15-kertainen amatöörimestari.I’m headed to the UFC— RYAN GARCIA (@RyanGarcia) June 20, 2024 LUE MYÖS: Juoksulegenda varoitti Therese Johaugia (UrheiluAreena.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Nyrkkeily Ryan Garcia Lue myös: Suomen UFC-tähden mitta täyttyi: ”Herää, Alexander Stubb” Kamppailulajit 23.09.2026 - 15:59 Lasse Honkanen Ice Cage -pomo Max Hynninen hämmästeli ottelijaansa: ”Vaikutti siltä, että olisi steroideissa” Kamppailulajit 21.09.2026 - 11:45 Lasse Honkanen Ruotsalaisottelija otti turpaan Sani Brännforsilta Ice Cagessa – nainen ällisteli suomalaisfanien käytöstä Kamppailulajit 20.09.2026 - 15:52 Lasse Honkanen