Kuva: Anssi Koskinen / @ainesmediaNaisten F-Liigan finaalissa Classic tasoitti TPS:n kotikentällä finaalisarjan lukemiin 2-2. Mutta pelin puoliväliin asti mikään ei viitannut, että Classic voisi ottelun voittaa. Ajassa 32.57 TPS meni jo 5-1 johtoon ja sama tulos pysyi myös kahden pelatun erän jälkeen.Sitten tapahtui muutos. Mieleen tuli vahvasti viikolla pelattu miesten välieräkamppailu Oilersin ja Indiansin välillä, jossa Indians nousi todella pahasta sillasta voittoon. Todennäköisesti sama kävi mielessä myös finalistijoukkueilla, sillä Classic takoi maaleja ja TPS jäätyi mitä pitemmälle peli meni.Kun kymmenen minuuttia oli peliä jäljellä, Classic oli noussut kahden maalin päähän. TPS maalasi seuraavaksi ja moni uskoi tuon maalin olleen ratkaiseva isku. Vielä mitä, sillä Classic teki ottelun neljä seuraavaa maalia – ensin ylivoimalla kavennuksen, sitten täydellä kentällisellä tultiin maalin päähän ja tasoitus syntyi puolitoista minuuttia ennen loppua alivoimalla!Jatkoajalla Classic ratkaisi ottelun. Natalia Pitkäkangas iski ajassa 71.46 ja tällä maalilla varmistui, että ainakin kaksi finaalia tullaan vielä pelaamaan.Finaalisarja jatkuu lauantaina Classicin kotiottelulla. Seuraava finaali pelataan päivää myöhemmin Turussa.Sanattomaksi vetää 🔥🥹Lauantaina jatketaan kotona!Lopputulos tänään: TPS – Classic // 6-7ja.___#scclassic #fliiga #salibandy #floorball pic.twitter.com/PCEGZ5k3KM— SC Classic (@scclassic) April 11, 2024 LUE MYÖS: Työttömän kiekkoilijan arki on merkityksettömyyden tunnetta, tyhjiä päiviä ja pelkoa huomisesta – ”Ei saa jäädä raadoksi sängylle” (Siniviiva.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Naisten F-liiga Salibandy Tuoreimmat Uutiset Suomalaislegenda sai tarpeekseen – lausui IS:lle rajua tekstiä Sami Pajarista Patrik Laineen toiminnasta leviää ilkeitä huhuja – nyt puhuttiin suu puhtaaksi F1-mies paljasti nyt totuuden Mika Häkkisestä Hehkutukselle stoppi – Montrealista brutaali tuomio Oliver Kapaselle Uusi päävalmentaja katsoi kuusi ottelua Mikael Granlundin pelaamista – nyt tuli selvä viesti Viaplayn F1-asiantuntijalta shokkiväite Lewis Hamiltonista Löytääkö Liverpool ratkaisun ongelmiinsa? Seura haluaa nyt Valioliiga-sensaation Asiantuntija sanoi ääneen ”ankaran totuuden” Kalle Rovanperästä – ”Ei häntä kiinnosta” Mervi Kallio löysi uuden pestin – näin käy F1:n kanssa Henri Haapamäki ei voinut olla hiljaa – antoi Ylellä tuomionsa Suomen rallitähdestä Vahvistus: Max Verstappen sivuun – tämä kuski hyppää miehen F1-autoon Mika Häkkinen ällistyttää toiminnallaan – ”Sinun kaltaisesi ihminen” Jari-Matti Latvala avautui vaikeuksistaan Janni Hussin kanssa Patrik Laineen Jordan-vaimolta ikävä suhdepaljastus Kalle Rovanperän bileet saivat yllättävän käänteen Lue myös: Suosikkiselostaja kuoli traagisesti 52 vuoden iässä Muut lajit 10.10.2025 - 19:01 Lasse Honkanen Sieltä se tuli: Kimi Räikkönen juhli historiallista mestaruutta Muut lajit 21.09.2025 - 21:01 Lasse Honkanen Urheilunainen vastasi myöntävästi Donald Trumpille – ”Hän on ihana mies” Muut lajit 21.09.2025 - 15:04 Lasse Honkanen