Westend Indians viihtyy suuremmilla foorumeilla. Viikonlopun toisessa Metro-areenassa käydyssä välieräottelussa Indians otti jälleen voiton – kuten teki lauantaina. Samalla Indiansin ja Oilersin välinen välieräsarja kaventui lukemiin 2-3, joten Oilersilla on edelleen finaalipaikka katkolla.Yli 1500 katsojaa näki melkoisen trillerin. Maaleja tehtiin tasatahtiin aina kolmannen erän viidennelle minuutille, jolloin Indians karkasi kahden maalin johtoon. Oilers kavensi, mutta Indians iski uudestaan. Vielä kerran Oilers tuli maalin päähän, vajaat puoli minuuttia ennen loppua. Siihen kiri tyssäsi ja ottelusarja jatkuu.Ottelun tehomies oli Indiansin Rasmus Pasanen. Hän teki lukemat 2+2 ja tähän sisältyi myös ottelun voittomaaliksi jäänyt 6-4 -osuma.Naisten F-Liigan toisessa finaalissa Classic tasoitti otteluvoitot lukemiin 1-1. Classic jätti TPS:n kotikentällään tylysti maaleitta ja voitti 5-0. Ottelun tehopelaaja oli Classicin Suvi Hämäläinen, joka teki kaksi maalia ja syötti toiset kaksi. Kahteen maaliin ylsi myös Veera Vilenius, joka iski kahdesti tyhjiin ottelun lopussa – molemmat Hämäläisen esityöstä.LUE MYÖS: Työttömän kiekkoilijan arki on merkityksettömyyden tunnetta, tyhjiä päiviä ja pelkoa huomisesta – ”Ei saa jäädä raadoksi sängylle” (Siniviiva.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Salibandy Tuoreimmat Uutiset Suomalaislegenda sai tarpeekseen – lausui IS:lle rajua tekstiä Sami Pajarista Patrik Laineen toiminnasta leviää ilkeitä huhuja – nyt puhuttiin suu puhtaaksi F1-mies paljasti nyt totuuden Mika Häkkisestä Hehkutukselle stoppi – Montrealista brutaali tuomio Oliver Kapaselle Uusi päävalmentaja katsoi kuusi ottelua Mikael Granlundin pelaamista – nyt tuli selvä viesti Viaplayn F1-asiantuntijalta shokkiväite Lewis Hamiltonista Löytääkö Liverpool ratkaisun ongelmiinsa? Seura haluaa nyt Valioliiga-sensaation Asiantuntija sanoi ääneen ”ankaran totuuden” Kalle Rovanperästä – ”Ei häntä kiinnosta” Mervi Kallio löysi uuden pestin – näin käy F1:n kanssa Henri Haapamäki ei voinut olla hiljaa – antoi Ylellä tuomionsa Suomen rallitähdestä Vahvistus: Max Verstappen sivuun – tämä kuski hyppää miehen F1-autoon Mika Häkkinen ällistyttää toiminnallaan – ”Sinun kaltaisesi ihminen” Jari-Matti Latvala avautui vaikeuksistaan Janni Hussin kanssa Patrik Laineen Jordan-vaimolta ikävä suhdepaljastus Kalle Rovanperän bileet saivat yllättävän käänteen Lue myös: Suosikkiselostaja kuoli traagisesti 52 vuoden iässä Muut lajit 10.10.2025 - 19:01 Lasse Honkanen Sieltä se tuli: Kimi Räikkönen juhli historiallista mestaruutta Muut lajit 21.09.2025 - 21:01 Lasse Honkanen Urheilunainen vastasi myöntävästi Donald Trumpille – ”Hän on ihana mies” Muut lajit 21.09.2025 - 15:04 Lasse Honkanen