Westend Indians viihtyy suuremmilla foorumeilla. Viikonlopun toisessa Metro-areenassa käydyssä välieräottelussa Indians otti jälleen voiton – kuten teki lauantaina. Samalla Indiansin ja Oilersin välinen välieräsarja kaventui lukemiin 2-3, joten Oilersilla on edelleen finaalipaikka katkolla.Yli 1500 katsojaa näki melkoisen trillerin. Maaleja tehtiin tasatahtiin aina kolmannen erän viidennelle minuutille, jolloin Indians karkasi kahden maalin johtoon. Oilers kavensi, mutta Indians iski uudestaan. Vielä kerran Oilers tuli maalin päähän, vajaat puoli minuuttia ennen loppua. Siihen kiri tyssäsi ja ottelusarja jatkuu. Ottelun tehomies oli Indiansin Rasmus Pasanen. Hän teki lukemat 2+2 ja tähän sisältyi myös ottelun voittomaaliksi jäänyt 6-4 -osuma.Naisten F-Liigan toisessa finaalissa Classic tasoitti otteluvoitot lukemiin 1-1. Classic jätti TPS:n kotikentällään tylysti maaleitta ja voitti 5-0. Ottelun tehopelaaja oli Classicin Suvi Hämäläinen, joka teki kaksi maalia ja syötti toiset kaksi. Kahteen maaliin ylsi myös Veera Vilenius, joka iski kahdesti tyhjiin ottelun lopussa – molemmat Hämäläisen esityöstä.LUE MYÖS: Ylen Laura Arffman pöyristyi kohtelustaan EM-kisoissa – ”Käsittämätön juttu” (UrheiluAreena.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Salibandy Lue myös: Ronnie O’Sullivan aloitti kautensa – asiantuntijat vetivät rajun johtopäätöksen Muut lajit 07.08.2026 - 08:02 Lasse Honkanen Nelinkertaiselta maailmanmestarilta ikävää tekstiä Ronnie O’Sullivanin toiminnasta – ”Painajaismaista” Muut lajit 19.07.2026 - 17:56 Lasse Honkanen UC: Susijengi vaikeni – totuus Miikka Muurisen poissaololle paljastui Muut lajit 24.06.2026 - 17:55 Lasse Honkanen