Espoolaisten välinen välieräsarja F-Liigassa jää varmasti mieleen yhtenä kiehtovimmista ja tasaisimmista pudotuspelisarjoista. Mutta kuten näissä tapauksissa aina käy: toinen jatkaa, toisen unelma särkyy. Loistavasti aina seitsemänteen otteluun noussut Indians jäi lopulta ilman finaalipaikkaa, koska Oilers oli saanut nostettua jälleen oman tasonsa tutuksi.Oilers aloitti välieräsarjan kolmella voitolla ja finaalipaikan piti olla selviö. Ei ollut. Indians voitti Metro-areenan tuplan viime viikonloppuna ja pakotti Oilersin kuudenteen välierään. Tässä joukkue esitteli ainutlaatuisen ihmenousun, joka huipentui jatkoaikamaaliin. Ja siitä matka jatkui seitsemänteen ja ratkaisevaan peliin.Seitsemäs peli oli tasainen, mutta Oilers oli koko ajan kuskin paikalla. Joukkue meni 2-0 johtoon, Indians kavensi, mutta Oilers iski uudestaan kahden maalin johdon. Kolmannen erän alussa Indians tuli jälleen maalin päähän, mutta ei lähemmäksi. Lopulta Heikki Iiskola teki lukemiksi 4-2 eikä Oilers tällä kertaa päästänyt Indiansia hurmioon.Yli 1000 katsojaa oli seuraamassa, kun Oilersin finaalipaikka Classicia vastaan varmistui. Kovin paljoa ei Oilersin pelaajille jää juhlintaan aikaa, sillä finaalit alkavat jo sunnuntaina Oilersin kotikentällä. Pronssiottelu pelataan yksiosaisena myös sunnuntaina: vastakkain ovat KrP ja Indians.OILERS FINAALEIHIN!Öljy kaivaa seiskapelistä 4-2 voiton! Sunnuntaina aloitetaan kotihallissa finaalisarja Classicia vastaan klo 15.00!#EsportOilers #Salibandy #Fliiga #Espooliikkuu pic.twitter.com/3FK6YfXg1x— Esport Oilers (@EsportOilers) April 12, 2024 LUE MYÖS: Fani kuoli Saksan cupissa – kannattajien käytös pöyristytti seurajohdon (FutisUutiset.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Esport Oilers F-liiga Heikki Iiskola Salibandy Westend Indians Tuoreimmat Uutiset Skandaalinkäryinen spekulaatio: Torpedoiko Oscar Piastri toisen McLaren-tähden maailmanmestaruushaaveet? Aston Martin siirtää Fernando Alonson syrjään – paikalle jämäkuski Kalle Rovanperän hyvin tunteva mies sanoi ääneen ikävän totuuden suomalaiskuskista Esapekka Lapin kohtalo saamassa sinettinsä – näin puhui Hyundai-pomo Norjan ampumahiihtotähden ele Sonja Leinamolle puhutti – Kaisa Mäkäräinenkin reagoi Suvi Minkkinen ei voinut käsittää, mitä hänen silmänsä todistivat Urheilucastissa karu arvio suomalaisesta NHL-hyökkääjästä – käykö ”puljujärvet”, kun taso ei riitä? Sieltä tuli: F1-talli McLaren palkkasi mestarikuskin Jasmi Joensuu avasi suunsa – selvä viesti suomalaisille hiihtoihmisille Sieltä se tuli – suomalaiselle ralliässälle kunnon pesti Toni Vilander sai tarpeekseen Ferrarista – tylyä tekstiä ”Floppi” – Kalle Rovanperälle tyly rallituomio maailmalta Norjassa meni maku Johannes Kläbon touhuun Rallin MM-sarjan jättävä Ott Tänak sanoi selvät sanat, kun kaikki oli ohi Eiköhän se ollut siinä – Antti Mäkiseltä karu arvio Patrik Laineesta Lue myös: Lauri Markkasen pomo katsoi suomalaisen touhua – lausui kaksi paljonpuhuvaa sanaa Muut lajit 17.11.2025 - 21:01 Lasse Honkanen Vahvistus: Toyotan rallimestari otti ja lähti Muut lajit 23.10.2025 - 22:34 Lasse Honkanen Suosikkiselostaja kuoli traagisesti 52 vuoden iässä Muut lajit 10.10.2025 - 19:01 Lasse Honkanen