Kuva: All Over PressVideo: Sportivo TVHiihtäjä Kerttu Niskasen valmentajamies Juho Mikkonen oli Viaplayn asiantuntijana Salpausselän kisoissa. Hän tarjosi pelipaikalla myös suoria näkemyksiään.Niskanen jäi 22:nneksi naisten perinteisen 10 kilometrin kilpailussa. Mikkonen myönsi, ettei kulkenut. – No, eihän Kepa päässyt vauhtiin. Kyllä se oli jäänyt se Val di Fiemmen 50 kilometriä päälle. Semmoinen suorituskykyisyys puuttui selkeästi tuosta. Ei pystynyt nostamaan sitä vauhtia sille tasolle, mitä kympin kisassa tarvittaisiin. Ja ennen kaikkea tällainen maasto, missä tarvitaan sitä suorituskykyä ja vauhtia.Niin se ei riitä. Se jää junnaamaan siihen paikalle. Hyvin tasaiset kierrokset, tasaisesti kärkeen jäi, selvitti Mikkonen.Keskustelussa nousi esille myös hiihtomaajoukkueen valmennus. Joakim Abrahamsson palkattiin tammikuussa uudeksi päävalmentajaksi. Koko valmennus ei kuitenkaan ole kasassa. Mikkonen vaatii toimia asian suhteen.– Ilmeisesti siellä on hakuprosessi ollut vielä toisesta ainakin ulkomaalaisesta valmentajasta. Kyllähän nyt tuo valmennustiimi ensi kaudeksi pitäisi saada aika nopeasti lukkoon. Käytännössä tämän maailmancupin kausi loppuu parin viikon päästä, niin meillä pitäisi olla kyllä nimet tiedossa, että päästäisiin rakentamaan uutta kautta, paalutti Mikkonen.– Miksi on tärkeää, että ei mennä tuonne kesäkuulle tai kesään, että tiimi on kasassa? tiedusteli toimittaja Ville Klinga.– Kyllähän se huhtikuu on se valmentajan tärkein kuukausi. Siinä pitää rakentaa sitä tulevaa harjoituskautta ja toukokuussa pitäisi pystyä alku toukokuusta jo laittamaan niin sanotusti kädet saveen eikä odottaa sinne kesäkuulle asti. Meillä ei ole yhtään kuukautta tuosta harjoituskaudesta hukattavana, niin toukokuussa pitää olla kaikki valmista ja päästä valmistautumaan seuraavan kauteen, linjasi Mikkonen.LUE MYÖS: Nyt se on julki: Minja Korhonen tekee yllättävän aluevaltauksen (UrheiluAreena.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Juho Mikkonen Kerttu Niskanen Tuoreimmat Uutiset Nyt sen voi sanoa: Yle-suosikki Janne Ahonen hyppää Neloselle Dallas Starsissa kuohuu nyt – suomalainen NHL-tähti lyödään lihoiksi? VM: Tuukka Taponen löi taululle melkoisen ajan – Suomen F1-ässä täysi vastaantulija Suvi Minkkisen kilpailijalta kova ratkaisu – ura ohi 25-vuotiaana: ”En unohda teitä” Mervi Kallio tiputti ison F1-paljastuksen Viaplayn suorassa lähetyksessä Nyt alkoi tapahtua: Ralliässä Sami Pajari teki historiallisen sopimuksen Hiihdon maailmancupin voittajalle perheenlisäystä – isä on myös hiihtotähti Ilveksen tähtihankinta paljastui – ”Olisin aika huolissani” F1:ssä kuiskitaan nyt melkoisesta siirtopommista – kaksi tähtikuskia osaksi vaihtokauppaa Esapekka Lapin maailma romahti – ”Sattuu ihan vitusti” Suomen paras ampumahiihtäjä ulos A-maajoukkueesta – veti johtopäätöksensä Urheilucast: ”Megasupertähti” siirtymässä ensi kaudeksi jääkiekon SM-liigaan Mari Ederin elämä meni kertaheitolla uusiksi – ”Olen kusessa” Kimi Räikkönen hyppäsi uuden F1-auton rattiin – Ferrarilla tippui hetkessä leuka lattiaan Jari-Matti Latvala teki tylyn tempun Toyota-kuskille – nöyrä pyyntö kaikui kuuroille korville Lue myös: Nyt sen voi sanoa: Yle-suosikki Janne Ahonen hyppää Neloselle Talvilajit 02.05.2026 - 13:55 Lasse Honkanen Suvi Minkkisen kilpailijalta kova ratkaisu – ura ohi 25-vuotiaana: ”En unohda teitä” Talvilajit 02.05.2026 - 08:04 Lasse Honkanen Hiihdon maailmancupin voittajalle perheenlisäystä – isä on myös hiihtotähti Talvilajit 01.05.2026 - 17:49 Lasse Honkanen