Pyöräilyn Italian ympäriajo, Giro, alkaa lauantaina. Harvoin on missään Grand Tour -kilpailussa ollut yhtä selvää ennakkosuosikkia kuin nyt. Hän on Tadej Pogacar. Pogacar on hallinnut kevään kisoja mielin määrin ja osoittanut osaamisensa suurissa ympäriajoissa. Slovenialainen on voittanut kahdesti Tour de Francen ja ollut kahdesti toinen.Nyt pahimmat kilpailijat ovat myös poissa. Osa kärsii loukkaantumisista, osa keskittyy Tourille. Pogacar on nostettu kaikissa ennakkokaavailuissa ykköseksi, kun vielä tiedetään, että hänen edustamansa UEA-talli on valjastanut kovan kaartin tukemaan kapteeniaan. Ennakolta ainoana, jonka odotetaan laittavan Pogacarille kampoihin, on Geraint Thomas. Kokenut ajaja on voittanut urallaan Tourin, mutta myös kamppailut kärkisijoista muualla. Entinen Chris Froomen apuajaja on kapteenivuosinaan osoittanut, että hän on varteenotettava ja sinnikäs kilpailija.Mutta suosikin viittaa ei Thomas saa mitenkään pois Pogacarilta. Lauantaina lämmitellään vielä, mutta jo sunnuntaina on edessä ensimmäinen vuoristoetappi. Ei olisi ihme, jos Pogacar laittaisi ison vaihteen päälle jo ensimmäisessä mahdollisessa paikassa.Niin loistavassa kunnossa Marco Pantanin temppua – voitto Girolla ja Tourilla saman vuoden aikana – tavoitteleva Pogacar on. LUE MYÖS: Juoksulegenda varoitti Therese Johaugia (UrheiluAreena.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Chris Froomen Geraint Thomas Marco Pantani Pyöräily Tadej Pogacar Lue myös: Ex-pelaajalta skandaalinkäryinen väite tuomaritoiminnasta Veljesten EM-kisavoiton jälkeen Muut lajit 24.09.2026 - 14:00 Lasse Honkanen Italian leiristä katkeraa tekstiä Suomen EM-sensaation jälkeen – tätä oli mahdoton hyväksyä Muut lajit 24.09.2026 - 07:39 Lasse Honkanen Italian tähtipelaaja sanoi sen ääneen – tyly totuus Suomen lentopallomaajoukkueesta Muut lajit 23.09.2026 - 07:56 Lasse Honkanen