Golfpiste.com kertoo verkkosivuillaan kahdeksan somevaikuttajan ja kahdeksan ammattilaispelaajan karsintakilpailusta toukokuussa pelattavaan golfin Myrtle Beach Classic -kilpailuun. Kisan voitti lopulta Korn Ferry Touria kiertävä Matt Atkins.Karsintakilpailu pelattiin jo maaliskuussa, mutta sen tuloksista ei hiiskuttu sanaakaan julkisuuteen ennen alkuviikkoa, jolloin tapahtumasta tehty video julkaistiin YouTubessa.Alun perin shoot out -tyyliseksi suunniteltu karsinta pelattiinkin 18 reiän lyöntipelikisana, jossa voitosta käytiin mielenkiintoinen kamppailu Atkinsin ja YouTuben maailmassa veljensä Wesleyn kanssa videoita tekevän George Bryanin välillä.Bryan johti kilpailua kahdella lyönnillä ennen päätösreikää. PGA Tour -kisan kutsu häämötti jo Bryanin näköpiirissä, mutta hän löi par 5:lla lähestymisen veteen, ja Atkins nousi birdien turvin jakamaan kärkitilaa tulokseen 69 (-3). Uusintareiällä Atkins teki birdien, joka takasi 33-vuotiaalle tour-konkarille paikan Myrtle Beach Classiciin.Kilpailun tuloslistalla kärkipään miehittivät ammattilaispelaajat sometähtien – kuten Grant Horvatin (+7) ja Micah Morrisin (+14) – jäädessä pitämään perää.Lähde: Golfpiste.comWelcome to the Myrtle Beach Classic!Cameron Champ – A 3-time winner on the PGA TOURDaniel Berger – A 4-time winner on the PGA TOUR, 2014-15 PGA TOUR Rookie of the YearCharley Hoffman – A 4-time winner on the PGA TOURVisit https://t.co/LBOjqs222p to get your tickets. pic.twitter.com/IQ6UCSBByz— Myrtle Beach Classic (@MyrtleBeachCl) April 25, 2024 LUE MYÖS: Näkökulma: Ruotsista tylyä faktaa SM-liigalle (KiekkoUutiset.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Golf Tuoreimmat Uutiset Ei vain kilvanajoa: Janni Hussi paljasti, mitä hän touhuaa Jari-Matti Latvalan kanssa ralliviikon aikana UL: Teemu Selänne sanoi brutaalin totuuden – tästä suomalaiskiekkoilijasta olisi voinut tulla suurempi NHL-tähti NHL:ssä jysähtämässä jättidiili – ”Suurin sopimus koskaan” Kuvat julki: Entisen jalkapallotähden nykykunto ällistyttää Kiuas: Tähtipelaaja esitti rajun vaatimuksen – ”Kertoo kuinka syvällä HPK on” Kaiken nähnyt asiantuntija katsoi Lauri Markkasen touhua – lausui kovan väitteen Jari-Matti Latvalalta historiallinen temppu ällistyttää – kukaan muu ei ole pystynyt tähän Formulalupaus Tuukka Taponen romahti – osoitti syyttävää sormea Viaplaylla Keihästähti Toni Kuusela kokeili uutta uraa – veti johtopäätöksensä yhden kaiken jälkeen Ralliässä Enni Mälkönen tarjosi faneilleen upean mahdollisuuden Mikko Koivu myönsi vuosien jälkeen karun totuuden Ylelle Tämä F1-tähti oli melkoinen naistenmies – Mika Salolta jäätävä paljastus Viaplaylla VM: Tämä mies juoni potkuja Juha Kankkuselle Cristiano Ronaldon käytös nuoren maskotin kanssa ällistyttää – ”Kuka muu tekisi näin?” Mercedes-pomo antoi tuomionsa Max Verstappenista Lue myös: Kaiken nähnyt asiantuntija katsoi Lauri Markkasen touhua – lausui kovan väitteen Muut lajit 09.09.2025 - 13:01 Lasse Honkanen Teemu Selänne ällistyi Yhdysvalloissa – ei voinut käsittää tätä tietoa Muut lajit 07.09.2025 - 17:00 Lasse Honkanen Susijengin voiton jälkeen poikkeuksellinen ulostulo Suomen televisiossa – ”Antakaa anteeksi” Muut lajit 07.09.2025 - 00:31 Lasse Honkanen