Kuva: Joakim Honkasalo / CapitalBoxEsapekka Lappi oli yksi perjantain onnistujista Ruotsin MM-rallissa. Lappi ja kartanlukija Enni Mälkönen lähtivät nukkumaan neljänneltä sijalta.Toyota on Takamoto Katsutan vetämänä kolmoisjohdossa. Lappi on siis ollut Hyundain nopein kuski. Lapin vahva tekeminen on saanut huomiota myös Suomen rajojen ulkopuolella. Auto Hebdo -lehti puhui asiasta Hyundain urheilupomolle Andrew Wheatleylle.– Hän teki fantastista työtä, juuri sellaista kuin ajattelimmekin hänen pystyvän tekemään. Hänellä on hyvää kokemusta näistä olosuhteista ja paljon lahjakkuutta, minkä tiesimme jo ennestään. Kun siihen lisätään vielä hänen innostuksensa. Hän haluaa kehittyä ja mennä eteenpäin. Uskon, ettemme ole vielä nähneet hänen koko potentiaaliaan.– Hän alkaa tuntea olonsa yhä mukavammaksi autossa ja ymmärtää tätä hyvin erilaista teknistä kokonaisuutta verrattuna siihen, millä hän ajoi vuoden 2024 autolla. Hänellä on paljon uudelleen opittavaa. Toivottavasti hän tuntee olonsa entistä varmemmaksi ja pystyy puskemaan vielä vahvemmin kuitenkaan tekemättä liikaa virheitä. Hän tekee loistavaa työtä tiimin hyväksi, ylisti Wheatley.Auto Hebdon toimittaja heitti sitten ilmoille mahdollisuuden sille, että Lappi saisi uuden sopimuksen ja enemmän ralleja. Wheatley tyrmäsi nopeasti nuo puheet.– Juuri se EP:ssä onkin mielenkiintoista. Hän ei halua kilpailla liian monessa osakilpailussa. Hänen kanssaan laatimamme ohjelma on suunniteltu siten, että hän voi säilyttää perhe-elämän tasapainon ja samalla antaa kaikkensa niissä ralleissa, joihin hän osallistuu, vastasi Wheatley. Jaa Facebook Twitter Whatsapp Enni Mälkönen Esapekka Lappi Hyundai Tuoreimmat Uutiset Saga Andersson loisti – ennätys, kauden kärkitulos ja murskavoitto HIFK:n valmentajan temppu oli liikaa tähtipelaajalle – ”Olet sinä mulkku äijä” Krista Pärmäkoskelta hyvin henkilökohtainen paljastus – tällaista miestä hän etsii Takki kääntyi: Dallasissa käynnistyi ikävä keskustelu Mikko Rantasesta Lotta Harala pisti hynttyyt yhteen juoksijan kanssa – julkinen esiintyminen Toyota-pomolta tuli tuomio: Sami Pajari on poissa pelistä ensi kaudella Suomen A-maajoukkuehiihtäjä ja ampumahiihtäjä löysivät toisensa – hempeät kuvat julki Erotuomari myönsi tunaroineensa Tapparan ratkaisumaalissa – ”Meni paskat housuun” Krista Tervo täräytti mahtikaaren – SE-naiselta loistava paljastus Enni Mälkönen rikkoi hiljaisuuden – rallinainen pyysi nyt anteeksi käytöstään Suomalaisjuoksija täräytti maailmanennätyksen – ylivoima oli mykistävää IS: Kalle Rovanperä tehnyt ratkaisunsa – Toyota voi hänet unohtaa Ville Nousiainen avautui hiihtäjävaimonsa kuolemasta – viimeinen toive ei ole unohtunut MTV:llä paljastettiin: Esapekka Lappi veti johtopäätöksensä Hyundain toiminnasta Yle: Ilona Mononen rakastui toiseen juoksijaan Lue myös: Toyota-pomolta tuli tuomio: Sami Pajari on poissa pelistä ensi kaudella Ralli 18.05.2026 - 17:54 Lasse Honkanen Enni Mälkönen rikkoi hiljaisuuden – rallinainen pyysi nyt anteeksi käytöstään Ralli 18.05.2026 - 09:59 Lasse Honkanen IS: Kalle Rovanperä tehnyt ratkaisunsa – Toyota voi hänet unohtaa Ralli 17.05.2026 - 21:42 Lasse Honkanen