Kuva: All Over PressPARIISI. Naomi Osaka lähti Pariisin olympialaisten tennisturnauksessa laulukuoroon heti avauskierroksella. Hän hävisi Angelique Kerberille kahdessa erässä pelein 5-7, 3-6.– Mielestäni aloitin todella hyvin. Luulen, että syöttöni olisi voinut olla paljon parempi, mutta se ei voi koskaan olla selitys. En tiedä, Osaka jutteli taiston tauottua Sporttiuutisille. Osaka ei laittanut tappiotaan sen piikkiin, että tässä vaiheessa tehtiin paluu ruohokentiltä massalle, mitä normaalisti tenniskauden aikana ei näin heinäkuussa tehdä.– En ole koskaan tehnyt sellaista vaihdosta tässä vaiheessa kautta. Se oli uutta minulle. Mutta luulen, että ruoholta massalle siirtyminen oli minulle helpompaa kuin massalta ruoholle.Osaka tipahti jatkosta heti alussa myös kolme vuotta sitten Tokion olympialaisissa. Silloin paineet vaativat veronsa.– Oli vähän outoa. Todellakin tunsin enemmän paineita kuin Tokiossa. Tunsin kuitenkin, että voisin pelata paremmin. En kutsuisi sitä paineeksi, vaan itseluottamuksen puutteeksi massakentällä, mikä on uutta minulle.Osakalla on viime aikoina ollut vaikeaa. Voittamisen taito on häneltä kadonnut.– On ongelmia ollut. Kun johdin tätä ottelua 3-1, tuntui kuin olisin pelannut hyvin. Täytyy vain oppia voittamaan. Olen unohtanut sellaisen. Täytyy vain jatkaa pelaamista todella kovia pelaajia vastaan. Ehkä te voitte vastata tähän kysymykseen.Haastattelu: Otto Palojärvi Jaa Facebook Twitter Whatsapp Naomi Osaka Olympialaiset Tennis Lue myös: Kalle Rovanperä astui esiin – painava viesti suomalaisille ihmisille Muut lajit 21.05.2026 - 09:54 Lasse Honkanen Kilpasiskolta tyly temppu Kaisa Mäkäräiselle kesken juoksukisan – ”Tämä on kisatilanne” Muut lajit 15.05.2026 - 15:55 Lasse Honkanen Kalle Rovanperä vahvisti ilouutisen – mukana MM-sarjan kisassa Suomessa Muut lajit 13.05.2026 - 08:15 Lasse Honkanen