Kuva: All Over PressPARIISI. Golden State Warriorsissa neljä NBA-mestaruutta voittanut Stephen Curry (kuvassa oikealla) on ensi kertaa mukana olympialaisissa, kun edustaa Yhdysvaltoja Pariisin olympialaisissa.Curry on voittanut kaksi MM-kultaakin, mutta olympialaisiin hän ei ollut aiemmin ehtinyt. Syystä tai toisesta.– Olen kuvitellut, millaista tämä voisi olla. Koko elämäni ajan itse asiassa. Olen ensi kertaa täällä ja kaverit ovat olleet aiemmin. Kevin Durant jo neljä kertaa. Voit kuvitella jännitystä, mitä maasi edustaminen tuo sekä pääsyä olympialaisten avajaisiin, kommentoi Curry Pariisissa torstaina.Kansainvälisessä koriksessa kolmen pisteen heittojen raja on esimerkiksi lähempänä. Kaukoheittäjänä tunnettu Curry ei näe tässä haastetta.– Tiedän, miltä linjalta heitetään NBA:ssa. Täällä on vähän erilaista. Voi olla, että tulee heitettyä vähän kauempaa, koska näihin sääntöihin ei ole tottunut. Mutta meillä on jo viisi harjoituspeliä takana ja olen saanut vähän tuntumaa. Lopulta sitä ei ajattele ollenkaan. Jos on luottamusta, saa heitot kyllä sisään, hän totesi asiasta.Curry haluaa katsella olympialaisissa muita lajena paikan päällä. Hän korostaa olevansa urheilufani.– Haluan välipäivinä päästä katsomaan muita lajeja. Haluan nähdä voimistelua, rantalentistä, uintia. On upeaa nähdä muita urheilijoita kilpailemassa korkealla tasolla. En halua istua hotellihuoneessa katselemassa telkkaria. Haluan käyttää vapaa-aikani arvoisellaan tavalla ja olla fanina täällä itsekin.He’s just like us, a fan at heart. @StephenCurry30 x 🇺🇸 #USABMNT pic.twitter.com/GsZtXagpCU— USA Basketball (@usabasketball) July 25, 2024 LUE MYÖS: Näkökulma: Nyt sitä saa, nyt sitä saa – Leijonille mahan täydeltä pakkopullaa (KiekkoUutiset.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Koripallo Olympialaiset Stephen Curry USALue myös: Viaplaylta loistava uutinen urheilufaneille Muut lajit13.05.2025 - 18:13 Lasse Honkanen Kalle Rovanperän uusi aluevaltaus alkoi nihkeästi – ei mitään asiaa kärkeen Muut lajit08.04.2025 - 18:13 Lasse Honkanen Se oli siinä: Harri Heliövaaralta historiallinen temppu Muut lajit25.01.2025 - 18:13 Lasse Honkanen