Kuva: All Over PressPainonnoston EM-pronssimitalisti Anni Vuohijoki tunnetaan varsin avoimista sosiaalisen median päivityksistään.Nyt nainen on kirjoittanut varsin riipaisevasti henkilökohtaisesta elämästään. Vuohijoen elämää on varjostanut hänen veljensä traaginen kuolema väkivaltarikoksen vuoksi. Veljen kuolema ei ole jättänyt naista rauhaan. Se kummittelee edelleen erilaisilla tavoilla. Nainen kirjoitti asiasta nyt sosiaalisessa mediassa.– Kerron teille salaisuuden. Veljeni kuoleman suurin trauma ei ollut se väkivalta ja pelot vaan suru, joka valtasi vanhempani. Se suru ja tuska on asia, joka salpaa hengitykseni edelleen.– Suru sai erilaiset kasvot. Edelleen jos elokuvassa on hautajaiset se video vanhemmistani alkaa pyöriä päässäni. Tuska, jota kukaan meistä ei voi ymmärtää, avautui Vuohijoki. Vuohijoki kertoi sitten, miten hänen oma taaperoikäinen poikansa satutti päänsä kaatuessaan.– Lääkärinä tiesin, että seuranta ja mustelma tästä tulee, mutta pojan nukahtaessa video siitä tuskasta alkoi pyöriä mielessäni.– En halua olla äiti. Se ajatus hiipi mieleen. Ei siksi etten rakastaisi poikaani vaan siksi, etten halua joutua kohtaamaan sitä tuskaa mitä oman lapsensa menettäminen tai sen pelko minussa aiheutti. Valvoin yön katsoen hänen unta. Valvoin että hän hengittää. Herättelin häntä yöllä katsoakseni, että kaikki on kunnossa.– Vanhemmuus tekee pahimmat pelot ja traumat näkyviksi. Se muistuttaa haavoittuvaisuudesta samalla tehden vanhemmaksi kuin koskaan ennen. Tämä tie on ollut elämäni raskain mutta samalla opettavaisin, vuodatti nainen.Vuohijoki teki selväksi, että poika on hänelle ”parantava voima”, josta hän on kiitollinen. Päivitys tästä.LUE MYÖS: ”Kolmen lampaan kisaturisti”, entinen SE-mies puhui suoraan Antti Sainiosta (UrheiluAreena.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Anni Vuohijoki painonnosto Lue myös: Ronnie O’Sullivan aloitti kautensa – asiantuntijat vetivät rajun johtopäätöksen Muut lajit 07.08.2026 - 08:02 Lasse Honkanen Nelinkertaiselta maailmanmestarilta ikävää tekstiä Ronnie O’Sullivanin toiminnasta – ”Painajaismaista” Muut lajit 19.07.2026 - 17:56 Lasse Honkanen UC: Susijengi vaikeni – totuus Miikka Muurisen poissaololle paljastui Muut lajit 24.06.2026 - 17:55 Lasse Honkanen