Kuva: All Over PressSuomen Olympiakomitean hallitus on vahvistanut huippu-urheiluyksikön tekemät olympiavalinnat Pariisin olympialaisiin. Kahdeksannessa, ja viimeisessä, valinnassa joukkue täydentyi 18:lla uudella urheilijalla.– Meillä on hieno ja monipuolinen joukko urheilijoita edustamassa Suomea Pariisissa. Urheilijoita on kaikkiaan 14:ssä eri lajissa ja joukkueemme on suurempi kuin kertaakaan vuoden 2000 jälkeen. Tämä on selvä osoitus siitä, että pystymme vastaamaan laajalla rintamalla kansainvälisen vaatimustason haasteisiin. Olemme ylpeitä voidessamme tuoda esille suomalaisen urheilun laaja-alaisuuden ja potentiaalin kansainvälisellä areenalla, Suomen joukkueen johtaja Leena Paavolainen kertoo Olympiakomitean sivuilla. – Olympialaisiin pääseminen on aina kova juttu ja jokainen kisoihin valittu urheilija on paikkansa ansainnut. Haluamme näillä valinnoilla edistää suomalaisten urheilijoiden uraa ja unelmien tavoittelua. Olemme asettaneet tälle olympiadille Pekingin ja Pariisin kisoihin tavoitteeksi yhteensä 10 mitalia, joten Pariisista tavoittelemme vähintään 2 mitalia, Paavolainen sanoo.Olympiajoukkueeseen nimettiin:GolfTapio Pulkkanen, Kymen Golf RatsastusJoanna Robinson, kouluratsastus (yksilö- ja joukkuekilpailu), Helsinki Riders ClubVaraedustajaElisabet Ehrnrooth, Helsingin RatsastajatUintiIda Hulkko, 100 m rintauinti, TaTu TampereYleisurheiluAnni-Linnea Alanen, keihäs, Oulun PyrintöLassi Etelätalo, keihäs, Joensuun KatajaLotta Kemppinen, 100 m, HIFK-friidrottToni Keränen, keihäs, Limingan NiittomiehetSuvi Koskinen, moukari, Kauhajoen KarhuUrho Kujanpää, seiväs, Tampereen PyrintöElmo Lakka, 110 m aitajuoksu, Jyväskylän KenttäurheilijatElina Lampela, seiväs, Oulun PyrintöSara Lappalainen, 1500 m, Borgå AkillesIlona Mononen, 3000 m esteet, Lahden AhkeraEveliina Määttänen, 800 m, Espoon TapiotTopi Raitanen, 3000 m esteet, Helsingin Kisa-VeikotSenni Salminen, kolmiloikka, Imatran UrheilijatSaga Vanninen, 7-ottelu, Tampereen Pyrintö LUE MYÖS: Nooralotta Nezirin suusta hurjaa tekstiä EM-kisojen jälkeen (UrheiluAreena.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Olympialaiset Lue myös: Ronnie O’Sullivan aloitti kautensa – asiantuntijat vetivät rajun johtopäätöksen Muut lajit 07.08.2026 - 08:02 Lasse Honkanen Nelinkertaiselta maailmanmestarilta ikävää tekstiä Ronnie O’Sullivanin toiminnasta – ”Painajaismaista” Muut lajit 19.07.2026 - 17:56 Lasse Honkanen UC: Susijengi vaikeni – totuus Miikka Muurisen poissaololle paljastui Muut lajit 24.06.2026 - 17:55 Lasse Honkanen