Tennislegenda Rafael Nadal alkaa lähestyä huippukuntoa. Paljon loukkaantumisista kärsinyt massakenttien kuningas esittää koko ajan parempia ja parempia otteita. Tämä on huono uutinen vastustajille, sillä Ranskan avoimet lähestyvät… Nadal on nimittäin voittanut Ranskan avoimet urallaan peräti 14 kertaa.Alkaa olla viimeinen hetki kohdata legenda. Lopettamispäätöstä ei ole julkaistu, mutta todennäköisesti tämä kausi jää Nadalin viimeiseksi. Madridin turnauksessa Nadal eteni neljännelle kierrokselle voittamalla Alex de Minaurin ja kierrosta aiemmin argentiinalaisen Pedro Cachinin. Tuon ottelun jälkeen nähtiin mielenkiintoinen episodi, kun Cachini pyysi suurelta idoliltaan paidan muistoksi ottelusta. – Tämä on unelmieni täyttymys. En ole varma, mikä on protokolla, mutta voinko pyytää sinulta paitaa, Cachini aneli.Nadal suostui pyyntöön ja antoi paidan. Joskaan ei päältään hikistä versiota vaan joko uuden paidan tai aiemmin ottelussa käyttämänsä.Tenniksessä tämä ei ole tosiaankaan ollut tapana, mutta voi hyvin olla, että aika moni nuoremman polven pelaaja haluaa jatkossakin jonkinlaisen muiston siitä, että ovat pelanneet aikansa yhtä suurimmista vastaan.Nadalin pelit Madridissa päättyivät kuitenkin myöhään lauantaina tappioon tshekkiläiselle Jiri Leheckalle.No words for this one ❤️ pic.twitter.com/q3k5oOTWjE— Rafael Nadal Fans Page (@jusvan28) April 30, 2024 Jaa Facebook Twitter Whatsapp Rafael Nadal Tennis Tuoreimmat Uutiset Suomen A-maajoukkuehiihtäjä ja ampumahiihtäjä löysivät toisensa – hempeät kuvat julki Erotuomari myönsi tunaroineensa Tapparan ratkaisumaalissa – ”Meni paskat housuun” Krista Tervo täräytti mahtikaaren – SE-naiselta loistava paljastus Enni Mälkönen rikkoi hiljaisuuden – rallinainen pyysi nyt anteeksi käytöstään Suomalaisjuoksija täräytti maailmanennätyksen – ylivoima oli mykistävää IS: Kalle Rovanperä tehnyt ratkaisunsa – Toyota voi hänet unohtaa Ville Nousiainen avautui hiihtäjävaimonsa kuolemasta – viimeinen toive ei ole unohtunut MTV:llä paljastettiin: Esapekka Lappi veti johtopäätöksensä Hyundain toiminnasta Yle: Ilona Mononen rakastui toiseen juoksijaan Huhumylly kuumenee: Palaako Patrik Laine yllättäen ex-seuraansa? Hehkutukselle stoppi: Suomalaiselta juoksijalta tylyä tekstiä Alisa Vainion touhusta Suomalaiselta keihäsässältä järjetöntä ylivoimaa – voitto yli 20 metrillä UC: Käsky kävi NHL:stä – Leijona-tähti välittömästi pihalle MM-kisoista Kysymys Janni Hussista mykisti selostuskopin – rallimies antoi sitten tuomionsa MTV:llä PP: Tähtipelaaja ilmoitti haluavansa pois Kärpistä – ällistyi seuran reaktiosta Lue myös: Kilpasiskolta tyly temppu Kaisa Mäkäräiselle kesken juoksukisan – ”Tämä on kisatilanne” Muut lajit 15.05.2026 - 15:55 Lasse Honkanen Kalle Rovanperä vahvisti ilouutisen – mukana MM-sarjan kisassa Suomessa Muut lajit 13.05.2026 - 08:15 Lasse Honkanen Lähde: Ferrari tarjosi talvella kisakuskin paikkaa viime kauden F1-kuskille Muut lajit 04.04.2026 - 13:25 Lasse Honkanen