Kuva: Indreak KaskItalian Milanossa kilpaillaan juhannusviikonloppuna viimeisessä rytmisen voimistelun maailmancupissa ennen Pariisin olympialaisia. Suomalaisista kilpailussa nähdään yksilövoimistelijat Emmi Piiroinen (Olarin Voimistelijat) ja Lia Kallio (Olarin Voimistelijat).Milanossa nähdään myös olympialaisiin valmistautuvia kansainvälisiä huippunimiä, kuten viime vuoden neliottelun maailmanmestari Darja Varfolomeev Saksasta ja vuoden 2022 neliottelun maailmanmestari Sofia Raffaeli Italiasta. Suomen voimistelijoiden valmistautuminen kilpailuun on sujunut hyvin.– EM-kisojen jälkeen valmistautuminen on sujunut hyvin. Nyt vielä viimeistellään viimeiset asiat ennen kilpailua. Tavoitteeni on tehdä hyvät suoritukset ja voimistella mahdollisimman rohkeasti, kertoo Voimisteluliiton tiedotteessa Emmi Piiroinen, joka kilpaili viimeksi toukokuun lopun EM-kisoissa, joissa hän jäi hiuksenhienosti neliottelufinaalin ulkopuolelle.– Odotan innolla kilpailua isolla areenalla. Ohjelmat ovat hyvässä kunnossa ja lähden Milanoon hyvällä fiiliksellä. Tavoitteeni on tehdä suoritukset, joihin voin olla tyytyväinen, kertoo Lia Kallio.Milanon maailmancup alkaa perjantaina 21.6. yksilöiden osalta vanteen ja pallon karsinnalla. Suomalaiset ovat ryhmässä A, joka aloittaa Suomen aikaa kello 12.Lauantaina 22.6. karsinnat jatkuvat keiloilla ja nauhalla. Suomalaisten ryhmä kilpailee lauantaina kello 16.40 alkaen.Karsintojen perusteella kruunataan neliottelun mitalistit. Välinekohtaiset finaalit käydään sunnuntaina 23.6. kello 15.10 alkaen. Niihin etenee kunkin välineen kahdeksan parasta.Milanossa kilpaillaan myös joukkuekilpailussa, jossa Suomi ei ole mukana.LUE MYÖS: IL: Hiihtorakas teki ikävän tempun Johanna Matintalolle (UrheiluAreena.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Emmi Piiroinen Lia Ksllio Rytminen voimistelu Tuoreimmat Uutiset Ulos maajoukkueesta – IL: Suomen hiihtonaisille lausuttiin tyly viesti Henri Haapamäki antoi tuomionsa Ylellä – johtopäätös Suomen rallitähdestä tehty Alisa Vainio ällistyttää maailmalla, kamerat tallensivat sananvaihdon kilpasiskon kanssa PP: Kärpät sai vihdoin haluamansa pelaajan – taustalla vuosien jahti UC: Takana vuosien viestittely – suomalainen NHL-mies ja yleisurheilutähti löysivät vihdoin toisensa Robert Helenius ui syvissä vesissä – pysäyttävä paljastus Sami Pajarin Toyota-ralliauton ratista löytyy nappi, jota hän ei ole koskaan painanut Jasmi Joensuu ei saapunut lähtöviivalle – Ylen asiantuntija täräytti selvät sanat Montreal Canadiensin supertähti teki asioita selväksi Patrik Laineesta Kaisa Mäkäräinen ex-suojatti puhui nyt suunsa puhtaaksi – legendakin reagoi Jonne Halttunen lyttäsi rallitähden MTV:llä – ”Henkilökohtainen mielipiteeni” SM-liigan jättihankinta varmistui – UC: Palkka 360 000 euroa vuodessa Laura Arffman katosi Ylen lähetyksistä – tämän nainen halusi sanoa Reetta Hurske teki uuden aluevaltauksen – häkeltyi ihmisten reaktioista Toyota-tähdeltä ikävää vihjailua Janni Hussin ammattitaidosta Lue myös: Lähde: Ferrari tarjosi talvella kisakuskin paikkaa viime kauden F1-kuskille Muut lajit 04.04.2026 - 13:25 Lasse Honkanen Ronnie O’Sullivanilta poikkeuksellinen temppu – marssi pukukoppiin kesken ottelun Muut lajit 17.03.2026 - 11:52 Lasse Honkanen Snookerin maailmanykkönen tiputti brutaalia tekstiä Ronnie O’Sullivanista Muut lajit 25.02.2026 - 19:51 Lasse Honkanen