Pariisin kesäolympialaisten avajaiset järjestetään perjantaina 26.7. Avajaisista tulee monella tavoin aiemmasta poikkeavat, sillä joukkueet eivät perinteiseen tapaan marssi stadionille, vaan avajaiskulkue matkaa jokiveneillä Seineä pitkin. Jokaiselle maalle on nimetty avajaisiin kaksi lipunkantajaa. Suomen lippua kantavat MM- ja EM-mitalistit, haulikkoampuja Eetu Kallioinen ja purjehtija Sinem Kurtbay.Vuoden 2023 MM-hopeamitalisti ja Tokion olympialaisissa neljänneksi sijoittunut Eetu Kallioinen osallistuu Pariisissa toisiin olympialaisiinsa.– Todella kunniakas tehtävä, varsinkin kun katsoo, millaisia huippu-urheilijoita on aiemmin ollut Suomen lipunkantajina. Hienoa päästä osaksi sitä jatkumoa, kiitollisena ja mielelläni otan tehtävän vastaan, Kallioinen sanoo Olympiakomitean tiedotteessa.Vuoden 2022 Nacra 17-luokan MM- ja EM-mitalisti Sinem Kurtbay on samoilla linjoilla:– Tämä on tietenkin minulle valtava kunnia. Olen seurannut pienestä pitäen olympialaisten avajaisia ihaillen urheilijoita ja erityisesti lipunkantajia. On uskomatonta ajatella, että kannan Suomen lippua perjantaina. Jännitän sitä melkein enemmän kuin omia kisojani, sillä purjehtiessani tiedän, mitä odottaa, Kurtbay sanoo.LUE MYÖS: Kultaleijona kasteli isänsä hautakukat mestaruusmaljasta – ”Tällaiset asiat ymmärtää vasta myöhemmin” (Siniviiva.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Eetu Kallioinen Olympialaiset Sinem Kurtbay Tuoreimmat Uutiset VM: Tässä on totuus Jari-Matti Latvalan ja Toyota-kuskien väleistä F1-piireistä erikoista vihjailua Valtteri Bottaksen persoonallisuudesta Kalle Rovanperä herkistyi julkisesti Formulalupaus Tuukka Taponen – maailmalta tuli nyt tuomio Selvää tekstiä Max Verstappenista – Red Bullin iso F1-pomo astui nyt esiin Esapekka Lappi myönsi MTV:lle karun totuuden työskentelystään Enni Mälkösen kanssa No huh: Kaisa Mäkäräinen löi pöytään poskettoman urheilusuorituksen NHL:n sisäpiiristä hurja väite: Jarmo Kekäläisen vihan kohde paljastui Sami Pajari hämmensi päivityksellään – fanit eivät voineet käsittää suomalaista tapaa Haastattelu päättyi – Ylen toimittaja lausui suorat sanat Suvi Minkkisen käytöksestä Kenkää Red Bullilta saanut F1-kuski avasi sanaisen arkkunsa – syytökset olivat suorat Suomalaiselta hiihtomieheltä hirmuveto – kepitti A-maajoukkuetähden miten tahtoi IL: Rallitähdeltä selvä viesti Janni Hussille Ampumahiihtäjä Sonja Leinamo lähti lätkimään kisapaikalta – syy selvisi somesta Cadillac tehnyt Valtteri Bottaksen kannalta merkittävän ratkaisun Lue myös: Uusi kuskisopimus – Kalle Rovanperä läväytti pöytään ilouutisia Muut lajit 13.12.2025 - 10:53 Lasse Honkanen Lauri Markkasen pomo katsoi suomalaisen touhua – lausui kaksi paljonpuhuvaa sanaa Muut lajit 17.11.2025 - 21:01 Lasse Honkanen Vahvistus: Toyotan rallimestari otti ja lähti Muut lajit 23.10.2025 - 22:34 Lasse Honkanen