Kuva: Milka Reponen/SSLSuomi sai mitalitilin auki suunnistuksen nuorten EM-kilpailujen toisena päivänä sunnuntaina Puolan Szczecinissä, kun ohjelmassa oli sprinttimatkat. Päivän parhaista suomalaistuloksista vastasivat 16-vuotiaat, kun Lotta Laakso otti hopeaa ja Anni Jantunen pronssia.Laakso jäi sveitsiläisvoittaja Mira Werderille 15 sekuntia. – En osannut odottaa ihan näin hyvää tulosta. Heti alussa kaikki kohteet tuntuivat tulevan liian nopeasti vastaan. Lisäksi tein muutamia huonoja reitinvalintoja. Rata meni paljon siksakkia, joten piti huolellisesti katsoa, että kiertää rastit oikein päin. Juoksu kyllä tuntui hyvältä, vaikka eilinen kisa vähän painoikin, Laakso kuvaili kisaa.Anni Jantusen pronssi tuli kuusi sekuntia Laaksoa hitaammalla ajalla. Hän oli tyytyväinen tulokseensa, vaikka lopun virhe jäikin hieman kaivelemaan.– Lähdin edelliseltä rastilta huonoon suuntaan ja juoksin vielä rastin ohi, kun en huomannut puskassa ollut aukkoa. Siinä tuli 20 sekunnin virhe, jota ilman olisin voinut olla korkeammalla. Nämä ovat ensimmäiset arvokisat ja suoritus oli muuten hyvä, joten olen ihan tyytyväinen, Jantunen kommentoi.Muissa sarjoissa suomalaissuunnistajat jäivät palkintosijojen ulkopuolelle. Eilispäivän pitkän matkan nelonen Florian Fritzen oli 18-vuotiaiden sprintissä kahdeksas, ja Joakim Savinainen 16-vuotiaissa yhdeksäs. Naisten 18-vuotiaissa paras suomalainen oli sijalle 19. suunnistanut Anni Mäki-Hokkonen.LUE MYÖS: Se oli siinä: Kaisa Mäkäräinen pois Ylen selostuskopista (UrheiluAreena.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Suunnistus Tuoreimmat Uutiset Yle: Aino-Kaisa Saarinen ei voinut käsittää Suomen hiihtotähden romahdusta – löi pöydälle ikävän vaihtoehdon Minja Korhosen kilpasiskon kyynelille ei ollut tulla loppua – julki lohduton tieto HIFK:n ex-pelaajalta raskaita syytöksiä seuran toiminnasta Yllätyskäänne: Tyson Furylle leivotaan kunnon megaottelua Valtteri Bottaksen ja Sergio Perezin tiukkasanainen keskustelu päätyi vahingossa julkisuuteen Suvi Minkkiselle hävinneeltä naiselta katkera puheenvuoro Juha Kankkuselta poikkeuksellisen rajua tekstiä – tämä oli liikaa rallilegendalle: ”Katastrofi” Suomen ampumahiihtovalmennukselta tyly temppu Sonja Leinamolle Minja Korhonen paljasti Ylelle – hymyn takaa löytyi ikävä totuus Kaisa Mäkäräinen ei ollut uskoa silmiään – pöyristyi ampumahiihtotähden touhusta Esapekka Lapin ex-kartturi kuunteli Enni Mälkösen touhua – tuomio oli selvä SK: Immu Ilménin vastustaja epäilee kunnon vedätystä – ”En luota vanhaan rikolliseen ikinä” Aitiossa skandaalinkäryinen syytös Jarmo Kekäläisestä – tuhosiko tämä ratkaisu Patrik Laineen NHL-uran? Asiantuntija katsoi Tuukka Taposen ajamista – musertava johtopäätös Suomen formulatoivosta Suvi Minkkisen hempeä hetki käänsi katseita kisan jälkeen Lue myös: Snookerin maailmanykkönen tiputti brutaalia tekstiä Ronnie O’Sullivanista Muut lajit 25.02.2026 - 19:51 Lasse Honkanen Ronnie O’Sullivanilta huikea temppu – yksi sana pilasi sitten ilon täysin Muut lajit 06.02.2026 - 14:01 Lasse Honkanen Suomalainen urheilulegenda on kuollut – ”Lepää rauhassa, rakas Leksa” Muut lajit 05.02.2026 - 08:38 Lasse Honkanen