Kuva: Suomen TennisliittoTennis-ässä Otto Virtanen nappasi sunnuntaina ATP Challenger -turnauksen voiton kukistamalla loppuottelussa sveitsiläisen Leandro Riedin erin 7-5, 7-5.Miesten ATP-rankingit (Virtanen ATP-172, Riedi ATP-175) lupasivat tasaista koitosta. Myös pelaajien aiemmat kaksi kohtaamista olivat päättyneet kertaalleen kummankin voittoihin. Itse ottelukin antoi tasaisuudessaan sen, mitä lupa oli odottaa.Avauserässä sveitsiläinen pääsi jopa kertaalleen syöttämään erävoitosta, mutta sekään ei lopulta riittänyt. Virtanen vei kamppailun nimiinsä suoraan kahdessa erässä ja kipusi turnausvoittoon ilman yhtään hävittyä erää.– Olipa hyvä viikko. Tiukkoja otteluita ja kaikki tulivat kotiin vieläpä ilman erätappioita. Todella hyvät fiilikset, tästä on erinomaista jatkaa. Erityisesti miellyttää, että onnistuin tiukoissa paikoissa saamaan hyviä syöttöjä ja hyviä ratkaisuja koko viikon ajan. Tämän viikon tulen varmasti muistamaan pitkään; juuri tähän hetkeen kisavoitto tuntuu hienolta, kun on ollut alla muutamia huonompia kisoja.– Tämä oli iso steppi pystyä pitämään peli kasassa koko viikon ajan, hyvin opettavainen viikko, Virtanen kommentoi Suomen Tennisliiton sivulla.LUE MYÖS: Näkökulma: Raimo Helmisen laskupää voi pettää, mutta tyyli ei koskaan – Tässä on ”Raipen” salaisuus (Siniviiva.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Otto Virtanen Tennis Tuoreimmat Uutiset Painetaanko paniikkinappulaa? Liverpoolissa muhii nyt kaikkien uutispommien äiti Suomesta merkittävä päätös – Kimi Räikköselle loistavia uutisia Montrealissa leviää ”järjetön väite” Patrik Laineesta VM: Suomalaiskuski hyppäsi F1-auton rattiin – karu totuus selvisi saman tien Toyota-pomo Jari-Matti Latvala sai melkoisen vieraan – ”Keskusteltiin ensi kauden kuskisopimuksista” Mitä Mikko Rantanen sanoi Carolina-tähdelle? – ”Minulla on epäilykseni” Shokkikäänne: Tämä mies vei Valtteri Bottaksen työpaikan Liverpoolin päävalmentaja Arne Slotille riitti – latasi karun totuuden joukkueestaan Toyota sanoi ei kiitos – VM: Suomalaiselle ralliässälle tyly uutinen Suomalaisen jääkiekkoilijan temppu kuohuttaa – vaaditaan pihalle maajoukkuetoiminnasta Kalle Rovanperä myönsi nyt Ylelle karun totuuden formulaurastaan F1-kilpakumppani pamautti shokkiväitteen Max Verstappenista Jesse Puljujärven kuva ilmestyi yllättävään paikkaan – fanit sekosivat Manchester United -tähden shokkisiirto kariutui – nämä vaimon sanat muuttivat kaiken Janni Hussi myönsi Seuralle karun totuuden ralliurastaan Lue myös: Vahvistus: Toyotan rallimestari otti ja lähti Muut lajit 23.10.2025 - 22:34 Lasse Honkanen Suosikkiselostaja kuoli traagisesti 52 vuoden iässä Muut lajit 10.10.2025 - 19:01 Lasse Honkanen Sieltä se tuli: Kimi Räikkönen juhli historiallista mestaruutta Muut lajit 21.09.2025 - 21:01 Lasse Honkanen