Kuva: All Over PressRallin SM-sarjan Rally1-luokassa on kaksi suomalaista kuskia: Sami Pajari ja Kalle Rovanperä. Kaikki suomalaiset huippukuskit eivät ole onnistuneet täyttämään odotuksia.Asia nousi esille myös MTV:llä Portugalin MM-rallin yhteydessä. Asiantuntija Riku Tahko puhui vuonna 2022 WRC2-luokan mestaruuden voittaneesta Emil Lindholmista ja Teemu Sunisesta. – Se on tosi raaka fakta, jos me verrataan esimerkiksi WRC2:een. Emil Lindholm ja Teemu Suninen, mitä kävi kun Hyundain rallikakkosella ajoivat, niin kuinka nopeasti kun kaikki unohdettiin Emil Lindholmin WRC2-mestaruus ja Teemu Sunisen mielettömät Rally1-näytöt Hyundailla ja noin. Niin niin vain nimi lähti painumaan.– Emil Lindholmin etu on se, että hän on jättänyt selkeästi todella hyvän ja vahvan käyntikortin sinne Skodalle, jolloin ovi oli todella tervetulleena auki kyllä siinä kohtaa, kun hän kysyi, että voisiko tulla takaisin sinne Skodalle. – Että Lindholm selkeästi kyllä jättää, miksei tietysti Teemukin, mutta ehkä niin kuin Emil vielä vahvemmin on jättänyt sellaisen vahvan käyntikortin niihin tiimeihin. Teki hyvää työtä Hyundailla kulissien takana just nämä Rally1-testit ja Rally2-kehitystyötä. Sitä ennen Skodalla teki hyvää työtä Rally2-kehitystyössä ja nyt sitä kautta, niin selkeästi oli tosi tervetullut takaisin sinne Skodalle, kehaisi Tahko. Jaa Facebook Twitter Whatsapp Emil Lindholm Riku Tahko Teemu Suninen Tuoreimmat Uutiset Krista Tervo täräytti mahtikaaren – SE-naiselta loistava paljastus Enni Mälkönen rikkoi hiljaisuuden – rallinainen pyysi nyt anteeksi käytöstään Suomalaisjuoksija täräytti maailmanennätyksen – ylivoima oli mykistävää IS: Kalle Rovanperä tehnyt ratkaisunsa – Toyota voi hänet unohtaa Ville Nousiainen avautui hiihtäjävaimonsa kuolemasta – viimeinen toive ei ole unohtunut MTV:llä paljastettiin: Esapekka Lappi veti johtopäätöksensä Hyundain toiminnasta Yle: Ilona Mononen rakastui toiseen juoksijaan Huhumylly kuumenee: Palaako Patrik Laine yllättäen ex-seuraansa? Hehkutukselle stoppi: Suomalaiselta juoksijalta tylyä tekstiä Alisa Vainion touhusta Suomalaiselta keihäsässältä järjetöntä ylivoimaa – voitto yli 20 metrillä UC: Käsky kävi NHL:stä – Leijona-tähti välittömästi pihalle MM-kisoista Kysymys Janni Hussista mykisti selostuskopin – rallimies antoi sitten tuomionsa MTV:llä PP: Tähtipelaaja ilmoitti haluavansa pois Kärpistä – ällistyi seuran reaktiosta Täydellistä dominointia – Wilma Heltelä heräsi hurjaan uutiseen JS: Suvi Minkkisen nimi sotkettiin melkoiseen kuvioon Lue myös: Enni Mälkönen rikkoi hiljaisuuden – rallinainen pyysi nyt anteeksi käytöstään Ralli 18.05.2026 - 09:59 Lasse Honkanen IS: Kalle Rovanperä tehnyt ratkaisunsa – Toyota voi hänet unohtaa Ralli 17.05.2026 - 21:42 Lasse Honkanen MTV:llä paljastettiin: Esapekka Lappi veti johtopäätöksensä Hyundain toiminnasta Ralli 17.05.2026 - 17:55 Lasse Honkanen