Kuva: All Over PressElfyn Evans on ottanut vankan johdon rallin MM-sarjassa. Hänellä on eroa esimerkiksi Toyotan toiseen kuskiin Kalle Rovanperään jo 30 pistettä, vaikka ajettuna on vasta kaksi osakilpailua.Evans nappasi täyden pistepotin Ruotsin MM-rallista. Hän myönsi Auto Hebdo -lehdelle yllättyneensä itsekin voitostaan. Hän ei uskonut siihen ralliin lähdettäessä. – Nuotitusten jälkeen ajattelin, että voisimme niissä olosuhteissa taistella. Testierikoiskokeella näimme, että jää antoi meille pienen etulyöntiaseman, mutta odotin kärsiväni paljon perjantaina iltapäivän pätkillä. Se meni paljon paremmin kuin pelkäsin.Evansilta kysyttiin myös, uskooko hän olevansa matkalla kohti MM-titteliä.– Kausi on vasta alussa. Tällä hetkellä paketti näyttää toimivan edullisesti meidän kannaltamme. On kuitenkin myös muistettava, että olemme kilpailleet kahdessa hyvin erityisessä rallissa ja että emme käytä piikkirenkaita enää… on aivan liian aikaista innostua liikaa.LUE MYÖS: Mika Salolta melkoinen heitto Kimi Räikkösen managerista (RalliF1.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Elfyn Evans Kalle Rovanperä Toyota Tuoreimmat Uutiset Mika Salolta sanoi sen vihdoin suoraan – ei arvostanut tätä F1-tallikaveriaan Suomalainen NHL-tähti hämmästeli ihmeellisiä oireita – lääkärin tuomio: ”Aivoverenvuoto” Ei 10 miljoonalle – rallipiireistä melkoinen väite Esapekka Lapista Urheilucast: Jokereiden päävalmentaja juotti pelaajat kaatokänniin kesken kauden Wilma Murto povaa todellista jättihyppyä MM-kisoihin: ”490-alkuinen” Kerttu Niskanen lähti lätkimään – Suomen valmennus vaikeni syistä Oliko tässä mitään järkeä? Virpi Sarasvuo hämmästeli Jasmi Joensuun touhua Paljastus: Mercedes-pomo lähestyi Valtteri Bottasta – teki melkoisen tarjouksen Kiinan GP:n jälkeen Arvio: Sebastian Aho jättää Carolina Hurricanesin ”60 prosentin todennäköisyydellä” Krista Pärmäkoski biletti Levillä – viihtyi tämän hiihtäjän seurassa Suomalaisille tuttu ampumahiihtonainen on raskaana – ”Muuttaa maailmani lopullisesti” NHL-asiantuntijat toistelivat kuin papukaijat käsittämätöntä väitettä Mikko Rantasesta – fanien kuppi nurin Rallilegenda Sebastien Loeb paljasti valehdelleensa kaikille onnettomuudestaan Suvi Minkkinen tyrmäsi Ylen toimittajan vihjailut suorassa lähetyksessä Suomen ampumahiihtonainen romahti maailmancupissa – maalissa alkoivat syytökset Lue myös: Ei 10 miljoonalle – rallipiireistä melkoinen väite Esapekka Lapista Ralli 21.03.2026 - 16:00 Lasse Honkanen Rallilegenda Sebastien Loeb paljasti valehdelleensa kaikille onnettomuudestaan Ralli 20.03.2026 - 11:46 Lasse Honkanen Janni Hussi veti johtopäätöksensä – ”Laji ei sopinut minulle” Ralli 18.03.2026 - 21:51 Lasse Honkanen