Kuva: All Over Press Sportivo TVRallin MM-sarja jatkuu ensi viikolla Chilessä. Hyundain kolmoskuski vaihtuu suunnitellusti, kun kakkoseksi Paraguayssa ajanut Hayden Paddon ja hänen kartanlukijansa John Kennard tekevät tilaa Esapekka Lapille ja Enni Mälköselle.– Olen todella innoissani päästessäni jälleen ajamaan Chilessä. Pidän siellä ajettavista teistä todella paljon, ja on hienoa palata Rally1-auton rattiin. Olen nauttinut Chilen erikoiskokeista aiemminkin, joten odotan innolla paluutani. Sää on ollut siellä useaan otteeseen haastava, joten se voi nousta jälleen yhdeksi tekijäksi tänä vuonna. – Tiet ovat myös hankalia, sillä perjantaina ajetaan yleensä sorapenkkojen välissä eikä leveäksi ajamiseen ole lainkaan varaa. Ajolinjojen on oltava tarkkoja ja ajamiseen on sitouduttava täysin, sillä pienikin virhe voi tulla kalliiksi. Vauhdillisesti tavoitteena on sijoittua jonnekin Viron ja Suomen suoritustemme välimaastoon sekä pitää samalla hauskaa. Haluamme kehittyä koko viikonlopun ajan ja auttaa tallia hyvään tulokseen. Ajamisesta nauttiminen on tärkeää, sillä ilman sitä tuloksia ei synny, fiilisteli Lappi tulevaa ralliaMälkönen jakoi puolestaan kuvakoosteen elokuustaan Instagramissa. Hän ilmoitti ilolla lähtevänsä Chileen.– Elokuun kuvakooste! Voitin Suomen mestaruuden, söin liikaa mustikoita, kokeilin lyödä golfpalloa ja ihailin auringonlaskuja. Elokuu, olit hauska. – Hei syyskuu… ja hei Chilen MM-ralli! Olen matkalla! kirjoitti Mälkönen.Mälkösen päivitys täyttyi kommenteista. Monet chileläiset toivottivat naisen tervetulleeksi maahansa.Lappi ei ole ollut erityisen innokas jatkamaan ensi kaudella MM-sarjassa. On hyvin mahdollista, että kyseessä on hänen viimeinen rallinsa pääluokassa. Mälkösen kohtalosta ei ole tarkempaa tietoa. Näytä tämä julkaisu Instagramissa Henkilön Enni Mälkönen (@ennimalkonen) jakama julkaisuPäivitys tästä. Painamalla oikealla olevaa nuolta näkee lisää.LUE MYÖS: Hiihtotähti Lauri Vuoriselta poikkeuksellinen avautuminen ongelmistaan (UrheiluAreena.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Enni Mälkönen Hyundai Lue myös: Kulissipaljastus: Rallipiireissä ällistellään Jari-Matti Latvalan käytöstä Ralli 04.09.2026 - 19:59 Lasse Honkanen Kimi Räikkönen hyppäsi keltanokkana auton rattiin – kaiken nähnyt legenda ei voinut kuin haukkoa henkeään Ralli 04.09.2026 - 11:49 Lasse Honkanen Asiantuntija: Juha Kankkusen ja kumppanien tehtävä iso ratkaisu – rallikuski kengittävä Toyotalta Ralli 03.09.2026 - 21:45 Lasse Honkanen