Kuva: Taneli Niinimäki / AKKSkodan Esapekka Lappi ajoi upeasti ralli SM-sarjan voittoon. Hän oli ykkönen myös Seinäjoen SM-rallissa.– Meillä sammui auto vielä viimeisellä erikoiskokeella, ei meinannut lähteä käymään. Mutta päästiin lopulta matkaan eikä vaikutuksia kokonaisuuteen ollut. – Olen nauttinut rallista tänä vuonna enemmän kuin moneen vuoteen, joten kyllä me tehdään töitä että päästään ensi vuonnakin viivalle. Ehdottomasti haluaisin jatkaa jonkinlaisena vauhtimittarina nuoremmille, Katsotaan vielä kuitenkin mitä Enni (Mälkönen, kartanlukija) sanoo, Lappi kommentoi SM-rallin tiedotteessa.Lappi ei ollut perjantaina vielä porukan nopein, kun ajettiin iltaerikoiskokeita. Hän saikin kuulla vinoilua SM-sarjan haastattelijalta yhden pätkän päätteeksi.– Miten alkaako vanhalla ralliveteraanilla pimeänäkö jo heikkenemään? veisteli haastattelija.– Haista sinä… aloitti Lappi hymyillen ja jatkoi:– Enni täytti eilen vuosia. Hän sanoi itsekin aamulla, että nyt tuntuu vanhalta. Olen kuitenkin muutaman kuukauden perässä, niin kyllä tämä vielä tästä. Näytä tämä julkaisu InstagramissaHenkilön Ralli SM (@rallinsmsarja) jakama julkaisuVideo tästä.LUE MYÖS: MTV:n asiantuntija villiintyi – rajua tekstiä Sami Pajarista (RalliF1.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Esapekka Lappi Skoda Tuoreimmat Uutiset Ulos maajoukkueesta – IL: Suomen hiihtonaisille lausuttiin tyly viesti Henri Haapamäki antoi tuomionsa Ylellä – johtopäätös Suomen rallitähdestä tehty Alisa Vainio ällistyttää maailmalla, kamerat tallensivat sananvaihdon kilpasiskon kanssa PP: Kärpät sai vihdoin haluamansa pelaajan – taustalla vuosien jahti UC: Takana vuosien viestittely – suomalainen NHL-mies ja yleisurheilutähti löysivät vihdoin toisensa Robert Helenius ui syvissä vesissä – pysäyttävä paljastus Sami Pajarin Toyota-ralliauton ratista löytyy nappi, jota hän ei ole koskaan painanut Jasmi Joensuu ei saapunut lähtöviivalle – Ylen asiantuntija täräytti selvät sanat Montreal Canadiensin supertähti teki asioita selväksi Patrik Laineesta Kaisa Mäkäräinen ex-suojatti puhui nyt suunsa puhtaaksi – legendakin reagoi Jonne Halttunen lyttäsi rallitähden MTV:llä – ”Henkilökohtainen mielipiteeni” SM-liigan jättihankinta varmistui – UC: Palkka 360 000 euroa vuodessa Laura Arffman katosi Ylen lähetyksistä – tämän nainen halusi sanoa Reetta Hurske teki uuden aluevaltauksen – häkeltyi ihmisten reaktioista Toyota-tähdeltä ikävää vihjailua Janni Hussin ammattitaidosta Lue myös: Henri Haapamäki antoi tuomionsa Ylellä – johtopäätös Suomen rallitähdestä tehty Ralli 14.04.2026 - 19:46 Lasse Honkanen Sami Pajarin Toyota-ralliauton ratista löytyy nappi, jota hän ei ole koskaan painanut Ralli 14.04.2026 - 10:04 Lasse Honkanen Jonne Halttunen lyttäsi rallitähden MTV:llä – ”Henkilökohtainen mielipiteeni” Ralli 13.04.2026 - 17:51 Lasse Honkanen