Kuva: Taneli Niinimäki / AKK Sportivo TVParaguayn MM-ralli pääsee vauhtiin perjantaina. Toyotan Sami Pajari lähtee ralliin kahden rallin voittoputkessa.Pajari on noussut MM-sarjan kakkoseksi. Hän on 30 pistettä sarjaa johtavan Elfyn Evansin perässä. Paraguayn viikonlopusta tekee kuitenkin hieman arvaamattoman se, että etenkin sunnuntaiksi ennustetaan kovaa sadetta. Se nostaisi sattuman arvoa rallissa.Asiantuntija Henri Haapamäki on kertonut Ylelle näkevänsä Pajarin yhtenä suosikeista Paraguayn MM-ralliin. Hän ihasteli suomalaisen tekemistä.Pajari nousi viime kaudeksi Toyotan kuskiksi pääluokkaan. Ensimmäinen vuosi oli varsin vaisu, vaikka Pajari ajoi varmasti. – Pajarilta odotettiin enemmän uran alkuun ja hän on kestänyt kritiikin siitä. Hän on rauhallisin askelin kasvattanut vauhtiaan ja tuloksia on alkanut tulla pikkuhiljaa, arvioi Haapamäki Ylelle.Haapamäki ei kuitenkaan lähtenyt kaunistelemaan vertaillessaan Pajaria Oliver Solbergiin.– Hänelle ei ole tullut sellaisia kohellusulosajoja, mitä esimerkiksi Oliver Solbergille, arvioi Haapamäki.LUE MYÖS: Hiihtotähti Lauri Vuoriselta poikkeuksellinen avautuminen ongelmistaan (UrheiluAreena.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Henri Haapamäki Oliver Solberg Sami Pajari Lue myös: Kimi Räikkönen hyppäsi keltanokkana auton rattiin – kaiken nähnyt legenda ei voinut kuin haukkoa henkeään Ralli 04.09.2026 - 11:49 Lasse Honkanen Asiantuntija: Juha Kankkusen ja kumppanien tehtävä iso ratkaisu – rallikuski kengittävä Toyotalta Ralli 03.09.2026 - 21:45 Lasse Honkanen Lähde: Toyota ei kertonut kaikkea Janni Hussin tapauksesta – pikaisten potkujen syy oli karu Ralli 03.09.2026 - 09:50 Lasse Honkanen