Janni Hussi on tehnyt rakettimaisen nousun kartanlukijoiden eliittiin. Matkalla on kuitenkin ollut myös vaikeita hetkiä.

Hussi on avautunut Aki Linnanahde Talk Show’ssa eräästä kiusallisesta hetkestä. Linnanahde tiedusteli naiselta tämän suurinta mokaa rallin parissa. Hussilta löytyi nopeasti anekdootti.

– Kyllä se varmaan on se nuotilta tippuminen. Siinä kuitenkin sitten alkaa jo virheen marginaali kertaantua aika nopeasti. Muistan, että tämä oli siis minun eka vuosi, kun ajettiin Jyväskylän SM-talvirallissa ja olin Matias Henkolan kanssa siellä. Silloin olisiko se ollut minun tyyliin neljäs ralli tai jotain, selvitti Hussi.

–Minun äänensävystä kuuluu, kun tipuin nuotilta. Sanoin jotain, että oikea loiva tai jotain. Sitten katsoin, että ei helvetti, tie kääntyy vasemmalle. Nyt minulla ei ole muuten mitään hajua, missä me ollaan. Siinä vaiheessa kartturin aina täytyy sanoa, että tipuin. Sitten yleensä kuljettaja rupeaa luettelemaan sitä nuottia, mitä hän näkee, jotta mä saisin kiinni siitä, että missä kohtaa mennään. Sitten tuota ei millään meinannut löytyä se kohta. Sen kuulee siitä mun äänensävystä, kun se alkaa semmoinen pieni paniikki pikkuhiljaa kasvaa. Hetkinen, vasen loiva, ei vieläkään osunut oikein, selvitti Hussi ja myönsi myös ärräpäiden lentäneen.

Hussi pääsi lopulta ”kartalle”. Hän kiitteli myös kuskin suhtautumista tilanteeseen.

– Vihdoin tuli semmoinen pitkä suora, missä olin sitten, että okei tämä oli nyt 250 metriä tämä suora, eli siitä sai kiinni. Mutta siinä meni tosi pitkään ennen kuin löysin, missä me mennään. Niin kyllä siinä tuli vähän semmoinen… Ja onneksi Matias on rento tyyppi ja naurettiin tilanteelle sitten jälkikäteen, kun ei tavallaan nyt pisteistä ajettu siinä. Tai ei ollut mitään niin tärkeää menossa. Mutta oli kyllä sellainen, että huh huh.

Hussi on tällä viikolla jälleen rallitöissä. Hän on mukana Kroatian MM-rallissa niin sanotussa etuautotöissä.

LUE MYÖS: Suomen rallitoivo Roope Korhonen voitti kaikki maailmalla – jäätävä heitto kilpakumppaneista (RalliF1.fi)