Kuva: All Over PressJari-Matti Latvala ja Janni Hussi voittivat viikonloppuna FIA:n historic-sarjan rallin Espanjan Asturiassa.Kaksikko oli täysin ylivoimainen Toyota Celicalla. He ovat nyt sarjan kolmantena ennen kauden päättävää Portugalin rallia. Maciej Lubiak on 23 pisteen karkumatkalla, ja Will Graham 13 pistettä Latvalan edellä. Latvala riemuitsi Toyotan videolla upeasta suorituksesta.– On ollut hienoa voittaa täällä Asturiassa. Tämä on meille suuri voitto ja antaa lisää tukea mestaruustaisteluun. Tätä rallia ennen oli paineita. Tunsin paineen saapuessani tänne, ja tiesin, että meillä on yhä mahdollisuus mestaruuteen. Mutta tarvitsimme voiton, ja lopulta onnistuimme siinä. Iso kiitos huoltotiimillemme ja Jannille upeasta työstä, kiitteli Latvala.Suomalainen ralliässä avautui Hussin ja hänen vaikeuksista. Mies myönsi luulleensa, että peli on pelattu.– Meillä oli todella vaikea kesä rallien ja sarjan tilanteen osalta, ja ajattelimme jo, että mahdollisuutemme olivat menneet. Mutta Akropoliksen voitto antoi meille uutta uskoa. Ja nyt voitto Asturiassa antaa sitä entistä enemmän.– Uskon, että Portugalin kauden päätöskisasta tulee todella mielenkiintoinen: mukana on vielä kolme kuljettajaa, joilla on mahdollisuus voittaa mestaruus. Se tekee tilanteesta jännittävän, ja minulla on siitä todella hyvä fiilis. Näytä tämä julkaisu InstagramissaHenkilön Jari-Matti Latvala (@jmlatvala) jakama julkaisuVideo tästä.LUE MYÖS: MTV:n asiantuntija villiintyi – rajua tekstiä Sami Pajarista (RalliF1.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Janni Hussi Jari-Matti Latvala Tuoreimmat Uutiset Yllätysveto: Silja Kosonen tekee nyt uutta uraa – Saga Vanninekin ihmeissään Anne Kyllöselle sai vallan surkean tiedon – tunteet purkautuivat Suomalaiselta keihäsnaiselta rivoa toimintaa – ”mussukka” sai melkoisen viestin Maajoukkuekaveri löi Ylellä pöydälle ikävän tosiasian Kerttu Niskaseen liittyen ”Pelaajajulkistus” – Mikael Granlundista saatiin uutta tietoa Karjalainen: Lotta Harala ravaa nyt tämän miehen luokse – näin kaksikko tutustui Rallitähti rakastui kartanlukijaan – hempeä kuva julki Aitio: Suomalaisissa kiekkopiireissä leviää nyt iso huhu Raimo Helmisen tulevaisuudesta Nyt se on julkista tietoa – IS: Suvi Minkkinen teki ison ratkaisun Ulos maajoukkueesta – IL: Suomen hiihtonaisille lausuttiin tyly viesti Henri Haapamäki antoi tuomionsa Ylellä – johtopäätös Suomen rallitähdestä tehty Alisa Vainio ällistyttää maailmalla, kamerat tallensivat sananvaihdon kilpasiskon kanssa PP: Kärpät sai vihdoin haluamansa pelaajan – taustalla vuosien jahti UC: Takana vuosien viestittely – suomalainen NHL-mies ja yleisurheilutähti löysivät vihdoin toisensa Robert Helenius ui syvissä vesissä – pysäyttävä paljastus Lue myös: Rallitähti rakastui kartanlukijaan – hempeä kuva julki Ralli 15.04.2026 - 11:51 Lasse Honkanen Henri Haapamäki antoi tuomionsa Ylellä – johtopäätös Suomen rallitähdestä tehty Ralli 14.04.2026 - 19:46 Lasse Honkanen Sami Pajarin Toyota-ralliauton ratista löytyy nappi, jota hän ei ole koskaan painanut Ralli 14.04.2026 - 10:04 Lasse Honkanen