Kuva: All Over Press Video: Sportivo TVRallin MM-sarjassa ajetaan ensi viikolla Japanin MM-ralli. Takana on Portugalin MM-ralli, jonka voiton nappasi Hyundain Thierry Neuville. Kyseessä oli Hyundain kauden ensimmäinen voitto MM-sarjassa.Toyotan tallipäällikkö Jari-Matti Latvala ei ollut pelipaikalla Portugalissa. Hän seurasi kuitenkin tarkkaan suojattiensa tekemistä ja antoi ymmärtää, että onni auttoi Hyundain voittoon – ilmeisesti Toyota-tähtien lopun rengasrikkoihin viitaten. – Odotamme innolla paluuta Japanin ralliin, ja kauden alku on sujunut tiimillemme erittäin hyvin. Olimme ehkä hieman epäonnisia viime rallissa Portugalissa, mutta missään urheilussa ei voi olla voittamaton, ja vahva kilpailu ilahduttaa meitä. Se tekee voitoista entistä makeampia, avasi Latvala.Japanin MM-ralli on nyt poikkeuksellisesti jo toukokuussa. Latvala huomioi myös tuon näkökulman.– On mielenkiintoista nähdä Japanin rallin ajankohta tavallista aiemmin vuodessa, sillä lämpötilat ovat korkeammat, mikä voi vaikuttaa renkaiden käyttäytymiseen ja kuljettajien pitoon. Ralli on kasvattanut suosiotaan vuosi vuodelta, ja olen varma, että saamme tänä vuonna vielä enemmän tukijoita Takamotоlle (Katsuta) tämän kauden voittojen jälkeen. Se helpottaa myös häntä lähtemään kotiralliin tavoittelemaan sitä voittoa, jonka hän todella haluaa. Tietenkin myös Takan tallikaverit ovat kaikki olleet viime aikoina vahvoja asfaltilla, ja hekin haluavat voittaa, arvioi Latvala.Toyotan kaikki kuskit Sébastien Ogier mukaan lukien osallistuvat Japanin ralliin. Jaa Facebook Twitter Whatsapp Jari-Matti Latvala Toyota Lue myös: Janni Hussin ralliviikko sai ikävän käänteen – pieni virhe johti armottomaan ”vidduiluun” Ralli 21.05.2026 - 18:05 Lasse Honkanen Kalle Rovanperä astui esiin – painava viesti suomalaisille ihmisille Ralli 21.05.2026 - 09:54 Lasse Honkanen Esapekka Lappi ei lähtenyt valehtelemaan – myönsi tylyn totuuden SM-rallin vastustajistaan Ralli 20.05.2026 - 13:59 Lasse Honkanen