Kalle Rovanperä voitti yhdessä Jonne Halttusen kanssa rallin maailmanmestaruutta Toyotalla. Yhteistyö rallipoluilla tuli päätökseen viime kauden jälkeen, kun Rovanperä lähti formuloiden pariin.

Hiljattain 40 vuotta täyttänyt Halttunen on antanut Ilta-Sanomille haastattelun, jossa hän puhui esimerkiksi väleistään Rovanperän kanssa.

Halttunen kertoi esimerkiksi, että Rovanperä on luvannut antaa hänelle kunnon lahjan synttäreiden kunniaksi. Mies kertoi odottavansa ”fyysistä esinettä”.

Halttunen on myöntänyt julkisesti, että Rovanperän päätös jättää ralli oli aluksi varsin kova pala hänelle. Hän teki kuitenkin IS:lle selväksi, että välit ovat kunnossa.

– Taisin tunti sitten viimeksi soittaa Kallelle. Olemme pitäneet tosi paljon yhteyttä rallin jälkeen ja nähneet toisiamme varmaan joka viikko ihan samalla tavalla kuin hyvät kaverit tekevät.

– Juttelimme töissä työasioista, mutta rallien välissä pääasiassa ihan muusta. Mikään ei ole kaverisuhteessamme muuttunut, selvitti Halttunen IS:lle.

LUE MYÖS: Mestis-pelaaja katseli huoneessaan suu auki NHL-tähden ökymatkalaukkua – ”Vasta myöhemmin olen tajunnut” (Siniviiva.fi)