Kuva: All Over Press SportivoToyotan apulaistallipäällikkö Juha Kankkunen on nähnyt kaiken rallimaailmassa. Kyllä hänkin silti osaa yllättyä.Siitä saatiin esimerkki Kreikan MM-rallissa. Toyotan Sebastien Ogier räjäytti potin voittamalla rallin ja sen lisäksi Supersunnuntain sekä Power Stagen. Myös Kankkunen oli erittäin vaikuttunut. Hän ylisti ranskalaista yhdeksänkertaista maailmanmestaria.– Mukana oli myös hieman onnea, mutta sitä näyttää tarvitsevan silloin tällöin tai ainakin tässä rallissa sitä tarvitaan aina. Seb on yksinkertaisesti uskomaton. Hän tietää tarkalleen, millaista vauhtia täällä pitää ajaa, Kankkunen sanoi RallyJournal.comille.– Ei siinä ole sen kummempaa. Häntä on todella vaikea voittaa, kun hän on vireessä. Hän on mestari ja tietää, miten auto pidetään täällä ehjänä. Hän otti maksimipisteet, hehkutti Kankkunen. Ogier on nyt MM-sarjassa 125 pisteessä. Hän on 37 pistettä sarjan kärjessä olevan Elfyn Evansin perässä. Ogier myönsi WRC.comille, että tämä oli iso asia MM-taiston kannalta.– No kyllä, lopulta se oli täydellinen viikonloppu. Juuri sellainen, jota tarvitsimme mestaruustaistelumme kannalta ja jotta pääsimme takaisin mukaan peliin.– Olemme tietenkin yhä paljon pisteitä jäljessä, joten meidän täytyy edelleen onnistua paljon tätäkin paremmin. Mutta tänne tullessani tiesin, että tämä oli todella kauden käännekohta.– Tiesin, että jos tämä viikonloppu ei menisi meidän kannaltamme hyvin, toivo mestaruustaistelusta olisi todennäköisesti ollut mennyttä. Paine oli siis kova, mutta yritimme parhaamme, selvitti Ogier.LUE MYÖS: Ylen Laura Arffmanilta riipaiseva päivitys – ”Ei ole vieläkään aina helppoa” (UrheiluAreena.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Juha Kankkunen Sebastien Ogier Lue myös: Sieltä se tuli: Sami Pajari vahvisti ilouutisia faneilleen Ralli 11.10.2026 - 20:02 Lasse Honkanen MM-sarjasta tuttu rallitähti tylynä: Toyotan ei olisi pitänyt koskaan palkata Jari-Matti Latvalaa Ralli 11.10.2026 - 14:01 Lasse Honkanen Esapekka Lapin ex-pomo avasi nyt suunsa – armottomia totuuksia Ralli 10.10.2026 - 15:58 Lasse Honkanen