Kuva: All Over PressRallin MM-sarjan mahdolliset uudistukset ovat jälleen puhuttaneet. Viime aikoina on spekuloitu, että nykyiset hybridiautot saattavat jäädä historiaan lähitulevaisuudessa.Rally1-hybrideillä ajetaan vielä kaudet 2025–2026. Autojen tekniikkaa koskevat säännöt saatetaan laittaa uusiksi kaudesta 2027 eteenpäin. Toyotan tähtikuski Kalle Rovanperä on hämmästellyt spekulaatioita Ilta-Sanomissa.– Sääntöjen kanssa on pitänyt olla ajoissa, eikä olla taaskaan. Eihän MM-sarjaan saada uusia tiimejä, jos kukaan ei tiedä, että minkälaista autoa pitäisi lähteä tekemään, Rovanperä sanoo IS:lle.Rovanperän mukaan kansainvälisen autoliiton FIA:n pitäisi nyt ottaa jämäkämpi ote ja johtajuutta.– Minun mielestäni se on vähän tyhmää, että joka tiimiltä kysytään. FIA:n ei pitäisi todellakaan kysyä joka tiimiltä autoista, koska jokaisella tiimillä on eri mielipide. Pitää vain tehdä päätös, joka on lajin kannalta hyvä ja sillä mennään. Kaikki tiimit tekevät sen päätöksen mukaisen auton ja kaikki kuskit ajavat sillä. Kaikille kilpailijoillehan säännöt ovat sitten samat, Rovanperä toteaa.LUE MYÖS: Suomen rallitoivo Roope Korhonen voitti kaikki maailmalla – jäätävä heitto kilpakumppaneista (RalliF1.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Kalle Rovanperä Toyota Tuoreimmat Uutiset Mikael Granlundilta kaikessa hiljaisuudessa upea ele Suomessa Jasmi Joensuun toiminta ällistyttää hiihtopiireissä – ”Olen kuullut kautta rantain” Nyt sen voi sanoa: Kaisa Mäkäräisen elämässä valtava muutos Valtteri Bottas puhui F1-tähtien alkoholinkäytöstä – yksi erottui joukosta IL: SM-liigaseuran tähtipelaaja sai poskettoman tarjouksen kilpailijalta – ”Tuplapalkka” Suomen maajoukkuehiihtäjä lopettaa uransa – uusi laji ja ura jo tiedossa Suomen vapaaottelutähti kohtasi Habib Nurmagomedovin – veti hetkessä johtopäätöksensä Kalle Rovanperä musersi Toyota-tähden – pomo teki selväksi, ettei tämä saa toistua Colorado Avalanchessa kuohuu – NHL-seura tukki suomalaisen suun Krista Pärmäkoski bongattiin hiihtomiehen seurassa – nainen oli yhtä hymyä Miten käy AT Ski Teamin? Antti Tuisku astui nyt esiin Suomalainen floppihiihtäjä rikkoi hiljaisuuden – nyt on muutosten aika Enni Mälkönen sai tarpeekseen – jätti kaiken taakseen PP: Raimo Helmiseltä armoton temppu suomalaispelaajan ”surutyön” keskellä Kalle Palander ui syvissä vesissä – karu totuus näki päivänvalon Lue myös: Kalle Rovanperä musersi Toyota-tähden – pomo teki selväksi, ettei tämä saa toistua Ralli 07.04.2026 - 08:14 Lasse Honkanen Enni Mälkönen sai tarpeekseen – jätti kaiken taakseen Ralli 06.04.2026 - 14:01 Lasse Honkanen Nyt se on julkista: Ylen rallisuosikki Henri Haapamäkeä nähdään jatkossa MTV:llä Ralli 05.04.2026 - 14:01 Lasse Honkanen