Kuva: TGR WRT / McKlein Video: Sportivo TVKalle Rovanperän omat ajotouhut ovat tällä hetkellä tauolla terveysmurheiden vuoksi. Rovanperä, jonka piti alun perin kilpailla Super Formuloissa, on toki edelleen vahvasti mukana moottoriurheilussa.Rovanperän nähdään myös viikonloppuna Vierumäellä. Hän on nimittäin tallipäällikön roolissa KR69 WET -endurotiimissään MM-sarjan osakilpailussa. Rovanperä esitti suomalaisille toiveen Instagramin tarinoissa. – Morjesta kaikille, se olisi EnduroGP-viikonlopun aika. Eli enduron MM-sarja tulee Vierumäelle tänä viikonloppuna. Meidän tiimi on siellä ajamassa tietenkin kahden kuljettajan kanssa, joten minäkin olen paikalla perjantaista sunnuntaihin.– Suosittelen ehdottomasti tulemaan katsomaan enduroa, vaikka olisi uusi laji, tuttavuus. Nimittäin se on livenä myös todella makean näköistä, kun maailman parhaat vetävät pyörillä kaasut auki, joten tulkaahan katsomaan. Tulkaa katsomaan enduroa ja myös moikkaamaan. Nähdään vierumäellä, sanaili Rovanperä.Vierumäellä ajetaan siis kilpaa 22.–24. toukokuuta. Rovanperän tallin kuskit ovat Roni Kytönen ja viime vuoden juniorien maailmanmestari, ruotsalainen Axel Semb. LUE MYÖS: Ylen uusi hiihtoasiantuntija halusi heti pyytää anteeksi (UrheiluAreena.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Enduro Enduron MM-sarja Kalle Rovanperä Lue myös: Sébastien Ogierilta tyly temppu toiselle Toyota-tähdelle – ”Melkoinen yllätys” Ralli 15.10.2026 - 16:01 Lasse Honkanen Toyota-pomolta julkinen ulostulo: Kalle Rovanperän peli on pelattu Ralli 15.10.2026 - 14:01 Lasse Honkanen Rallin sisäpiiriläinen varmana: Toyota palkkaa maailmanmestarin – ”Todellinen mestariehdokas” Ralli 14.10.2026 - 21:51 Lasse Honkanen