Kuva: All Over PressToyotan apulaistallipäällikkö Juha Kankkunen oli erittäin vaikuttunut Oliver Solbergin tekemisestä Viron MM-rallissa.Solberg ajoi sensaatiomaiseen voittoon ensimmäisessä rallissaan Toyotan Rally1-autolla.– Tämä on ollut uskomaton viikonloppu Oliverilta. Luulen, että olin itse jopa hermostuneempi katsellessani häntä kuin hän oli ratin takana. Ajo oli todella siisti kokeneita kuljettajia vastaan. Kuka tahansa tuntisi painetta, kun tuollaiset kuljettajat tulevat kovaa takaa, mutta hän selvisi siitä todella hienosti, ylisti Kankkunen tallin tiedotteessa.Kalle Rovanperä oli yksi pettyneistä. Neljänneksi jäänyt suomalainen avautui tilanteestaan tiedotteessa.– Tänäkin viikonlopuna puskimme täysillä ja kokeilimme kaiken mahdollisen, ja sentään saimme täydet pisteet Power Stagelta. Mutta kaiken kaikkiaan on selvää, että minulla ei tällä hetkellä ole sellaista vauhtia soralla, jota haluaisimme tämän vuoden paketilla. Ei ole tekosyitä. Jatkamme tiimin kanssa työntekoa, puskemme eteenpäin ja yritämme löytää jotain lisää Jyväskylän ralliin, jota odotamme tuttuun tapaan innolla.Iltalehti kysyi Kankkuselta Rovanperän tilanteesta. Legenda ei ole huolissaan.– Mutta eiköhän se Kalle vielä löydä vauhtinsa. Me ajetaan vielä ennen Jyväskylää pientä hiomatestiä ja otetaan vielä sellainen nuori ja lupaava kuljettaja Sébastien Ogier Jyväskylään mukaan. Kyllä mä luulen, että kaiken pitäisi olla silloin ihan kunnossa, Kankkunen valoi uskoa.LUE MYÖS: Analyysi: Tappara palaa kärkeen Liigassa (Siniviiva.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Juha Kankkunen Kalle Rovanperä Toyota Viron MM-ralli Tuoreimmat Uutiset Tätä ei TV:ssä nähty – Ylen selostaja näki Huuhkajien päävalmentajan poikkeuksellisen tempun NHL-asiantuntija: Patrik Lainetta voi odottaa karu kohtalo Montrealissa – olisi täysi katastrofi Kalle Rovanperän kilpakumppani lausui selvää tekstiä Teemu Selänne ällistyi Yhdysvalloissa – ei voinut käsittää tätä tietoa Christian Hornerin entinen avustaja palasi F1-varikolle – nainen kuvattiin Kolme ottelua ja potkut? Barcelona virittelee rajua ratkaisua F1-varikolla leviää hurja huhu: Red Bull virittelee shokkikaappausta McLarenilta Raimo Helminen myönsi ikävän totuuden IS:lle Susijengin voiton jälkeen poikkeuksellinen ulostulo Suomen televisiossa – ”Antakaa anteeksi” Kalle Rovanperältä rehellinen tilannepäivitys Jari Porttilan puhelin soi keskellä yötä – soittaja oli melkoinen nimi Nyt alkoi tapahtua: Jesse Puljujärvi tekee hurjaa jälkeä Seurajohto kiehui suomalaiselle NHL-tähdelle – nousi seisomaan ja lausui jäätävät sanat Se oli siinä: Heikki Kovalaiselta musertava päivitys Juha Kankkunen sanoi selvät sanat: Näin hän kohtelee Toyota-tähtiä jatkossa Lue myös: Kalle Rovanperän kilpakumppani lausui selvää tekstiä Ralli 07.09.2025 - 19:09 Lasse Honkanen Se oli siinä: Heikki Kovalaiselta musertava päivitys Ralli 06.09.2025 - 12:44 Lasse Honkanen Kalle Rovanperältä rehellinen tilannepäivitys Ralli 06.09.2025 - 21:03 Lasse Honkanen